Iris Uurto: Joonas ei välittänyt

Iris Uurto: Joonas ei välittänyt. WSOY, 1950. 469 s.

Harvoin kirja kolahtaa kovaa. Tämä teki sen. Iris Uurron Joonas ei välittänyt valikoitui käteen nimensä perusteella, mutta sisältö teki valtavan vaikutuksen. Samaistuin myös päähenkilöön voimakkaasti.

Rakenteellisesti romaanin runko muistuttaa tiimalasia, jonka huipennukseksi vetäistään ylös ristiaallokosta. Päähenkilö Joonas Tela on kiltti ja kunnollinen, ihmisiin naiivisti luottava maisterimies. Hänet temmataan tyynestä betonimyllyyn, ja selviytyy hengissä ryöpytyksestä.

Alkuun hän on järjestellyt elämänsä mieleisekseen. Hän saa lukea kirjoja päivät pitkät. Siihen auttaa vaatimattomuus ja työ opettajana 10 tuntia kuukaudessa. Vielä paremmin lykästi hänen alkaessa kirjoittamaan teatteriarvosteluja saatuaan vapaalippuja. Hän saa siten toimeentulonsa helposti, eikä tarvitse enää edes opettaa.

"Niin hän eleli kuin jokin vaatimaton vapaaherra, eivätkä hänen arkipäivänsä eronneet sunnuntaista. Hän kuljeskeli lainastoissa, luki mitä mieli teki, kirjoitti muistiinpanoja mistä halutti, tutkiskeli sitä mikä, ja olipa hän kokoilevinaan aineistoa väitöskirjaan Bergbomin teatterista" (Uurto, s. 7-8)

Kuvaus maisteri Telan arjesta on kuin omista haaveista.

Maalaus pohjois-helsinkiläisistä kansankuppiloista on verevää. Joonas syö niissä edullisesti. Samalla käy ilmi kontekstin sidosteisuus aikaansa. Huivipäisistä naisista juolahtaa nykylukijalle mieleen muslimimaahanmuuttajat, mutta vielä joitakin vuosikymmeniä sitten naisväki yleisesti ottaen käytti Suomessa huiveja.

Sitten lähtee paratiisi murentumaan. Vanha äiti tarvitsee majapaikan ja Joonas järjestelee asuntoa. Kiinteistövälittäjät ja tuomarit huiputtavat kelpo miestä. Samalla tutustutaan Hannaan, joka on Suomi-teatterin leskeksi jäänyt kanslisti. Hän on Joonaksen paras ystävä.

Suomi-teatterin johtaja Kotka sairastuu tuberkuloosiin ja tarvitsee virkaa tekevän korvaajan. Miehen täytyy olla kunnollinen kaveri ilman pyrkyryyttä. Johtaja Kotka tahtoo tervehdyttyään takaisin. Niinpä Joonas päätyy teatteriin...

Suomi-teatteri osoittautuu hyväuskoiselle Joonakselle lujaksi löylyksi. Ihmisyys kärjistyy, luokkaerot rävähtävät verkkokalvoille. Teatteri on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Kulisseissa käydään valtataisteluita, eikä niissä hyvät ole vallalla, vaan vääryys vie voiton. Joonasta huijataan pahemman kerran. Samalla osoitetaan lehdistön ja yleensäkin kaikkien organisaatioiden ja yhteisöjen nuolemismekanismit varsin ilkeästi. Voisi yleistää sanoen olevan melkoisen mainiota kuvausta työelämästä ylipäätään.

Suomi-teatterissa tehdään vallankaappaus. Werneri Hyle junttaa itsensä vilpillisesti kakkosjohtajaksi ja riisuu Joonakselta vallan. Hyle on tuhoisa tapaus, joka mädättää yhteisön. On hurjaa nähdä miten yksi ihminen pystyy väärälle paikalle päästessään myrkyttämään monen mielen ja aiheuttamaan laaja-alaista vahinkoa.

Lopulta johtaja Kotka palaa ja toteaa tilanteen toivottomuuden. Hän erottaa Hylkeen ja toivoo Joonaksen jatkavan apulaisjohtajana. Joonas ei halua.

Aikansa Suomi-teatterista toivuttuaan hänet repäistään pitkän sillan toiselle puolelle poliittiseen työläisteatteriin Parempaan maailmaan Sörnäisiin.

Parempi maailmakin osoittautuu irvikuvaksi. Kaiken huipuksi Suomi-teatterista nöyryyttävästi potkut saanut Hyle kääntää takkia ja ryhtyy Paremman maailman keulakuvaksi. Joonas yrittää tuoda totuutta esiin, mutta Lauma vaientaa hänet. Silti Lauma yrittää käyttää hyväkseen hänen mainetta.

Joonas saa tarpeekseen kaikesta ja erakoituu. Kumppaniksi valikoituu Hanna.

Kirja on tulvii upeita kohtauksia. Yksi niistä on ehdottomasti kuvaus yleisestä saunasta, jonne nuori näyttelijätär viedään. Siinä puristetaan elämä hienosti yhteen.

Kieli on lyyrillistä. Kuin sinfoniaa. Väliin pysähdytään maalailemaan maisemaa mahtavasti. Sitten taas syvennytään miehen ja naisen välisiin suhteisiin. Naiset näyttäytyvät raadollisina petoina, miehet kunnollisempina, mutta on miesten joukossakin kelvottomia. Ja pohditaan yhteiskuntamme olemusta ja ihmisyyden peruspiirteitä. Teksti on hurmaavan huumaavaa.