sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Hannu Raittila: Canal Grande

Hannu Raittila: Canal Grande. WSOY, 2001. 328 s.

Hannu Raittilan Canal Grande oli pettymys. En muista olenko lukenut sen aiemmin, joten luettavaksi tuli. Ei ihme, etten muista olenko lukenut. Ei ollut häävi.

Suomalainen asiantuntijaryhmä matkaa Venetsiaan pelastamaan sitä hukkumiselta. Kirjassa kulkee kaksi päätarinalinjaa: ensimmäinen etenee lukuina insinööri Marrasjärven näkökulmasta, toisessa seurataan kulttuuripersoonallisuus Saraspään päiväkirjaa. Lopussa sivuhahmosta päähenkilöksi kasvanut poikatyttö Tuuli saa suunvuoron ja tarinalinjat sulautetaan referoiden yhteen. Luvut ja päiväkirja lomittavat toisiaan.

Kylmä tekninen maailmankuva kohtaa rehevän kulttuurihistorian ja häviää. Insinööriproosaa jota rikotaan Saraspään sekoilulla.

Henkilöhahmot ovat ohuita karikatyyrejä, joiden vitsi ei kanna kauas. Toisto turruttaa. Intertekstuaalisuus kyllästää kirjan. Syövän lailla Kuoleman Venetsiassa uudelleenkirjoitus vie tilaa omalta ääneltä.

Mennyttä Venetsiaa vertaillaan myös Yhdysvaltoihin.

En tiedä pitäisikö tätä lukea komediana, draamana vai tragediana. Se yrittää olla niitä kaikkia, mutta ei ole mitään. Talvimyrsky on kriisi johon kaikki kärjistyy, mutta punainen lanka uupuu eikä sanoma selviä. Tarina hajoaa ilman että se kunnolla koskaan käynnistyy.

Mutta kyllä tätä lukee.

1 kommentti:

Salla kirjoitti...

No jopas! Mä muistan että tykkäsin Canal Grandesta, tosin sen lukemisesta on niin pitkä aika, että kovin kummoisia perusteita ei tähän löydy. Pitäis vissiin lukea uudestaan ja arvioida mielipidettäsi uuden lukukerran valossa!