Vilhelm Moberg: Utvandrarna. Invandrarna

Vilhelm Moberg: Utvandrarna (444 s.). Invandrarna (490 s.). Albert Bonniers Förlag, 1995.

Juuri sopivasti kesken luku-urakan tiedotettiin Ruotsalaisen teatterin remontin valmistumisen jälkeen esitettävän ensimmäisenä sen kunniaksi Kristina från Duvemåla. Abba-ukkojen musikaali perustuu Vilhem Mobergin neliosaiseen romaanisarjaan Amerikkaan muuttaneista ruotsalaisista.

Kyseessä on ruotsalaisen kirjallisuuden klassikko, jota voinee varsin hyvin verrata Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogiaan. Teoksen asema ruotsalaisuuden sielunmaisemassa on vähintäänkin yhtä syvä.

Ruotsin historiassa on kaksi merkittävää muuttoliikettä ulos maasta. Vuosina 1150-1300 lähdettiin Mälarinlaaksosta, tarkemmin sanottuna Uplannin Roslagenin seudulta merestä kohoavalle rannikolle itään, nykyiseen Suomeen siis. Muuttoliike hiipui 1300-luvulla riehuneeseen ruttoon, mutta uuteen maahan muuttaneet eivät sulautuneet suomalaisiin, hämäläisiin, karjalaisiin tai virolaisiin, vaan vakiinnuttivat valta-asemansa sitoen miehittämäänsä maata emämaahan. Varsinais-Suomesta muodostui svealaisten valtakunnan ydintä. Esimerkiksi Turku oli pitkään pääkaupunkia Tukholmaa väkirikkaampi.

Kolmas hivenen vähäisempi maastamuutto koettiin 1600-luvulla, mutta se pohjusti tulevaa todella dramaattista. Uuden löydetyn mantereen myötä pyrki Ruotsikin omalla siirtokunnalla osaksi maailmantalouden silloista tärkeintä murrosta. Delawareen perustettiin Uusi Ruotsi - ja Karibialta hankittiin oma saari. Lähtijöitä ei aluksi ollut, joten kuningas päätti pakottaa metsiä Ruotsin keskiosissa kaskipeltoja varten polttavia suomalaisia asuttamaan uutta mannerta (kuningas tarvitsi puut raudanjalostukseen). Kun suomalaiset siirtolaiset havaitsivatkin yllätyksekseen paikan hyväksi, he käynnistivät lähes hallitsemattomaksi ryöpsähtäneen joukkopaon Värmlannin suomalaismetsistä. Esimerkiksi yksi tunnetuimmista heidän jälkeläisistään on ex-presidentti George W. Bush, joka esi-isä muutti ensin Suomesta Keski-Ruotsiin ja jatkoi rapakon taakse.

Heikentynyt Ruotsi menetti siirtokuntansa ja muutolle tuli toistaiseksi piste. Kipinä kuitenkin jäi kytemään.

Teollinen vallankumous sysäsi modernisaation, joka mahdollisti väkijoukkojen kuljetuksen Atlantin ylitse. Vieläkään se ei ollut helppoa ja moni menehtyi vaarallisella matkalla. Silti vuosina 1850-1929 muutti toista miljoonaa ruotsalaista rapakon taakse Yhdysvaltoihin. Väkilukuun suhteutettuna kato oli kova ja kansakunnalle traumaattinen kokemus.

Vilhelm Moberg kasasi toisen maailmansodan jälkeen kokemuksista kansakuntaa yhdistäneen kehyksen itseymmärryksen tueksi. Tuloksena oli nelisosaiseksi paisunut sarja Maastamuuttajat, jonka kaksi ensimmäistä osaa sain juuri luetuksi. Ei ole vain aiemmin tullut luettua, vaikka on pitänyt.

Kirjoista (tai siis nämä kaksi osaa oli nidottu yhteen) näkee, että Moberg on tehnyt mittavan taustatyön teoksensa tukevoittamiseksi.

Ehkä juuri siitä syystä luettavuus kärsii erityisesti alkuvaiheessa Mobergin pohjustaessa tietokirjamaisesti sedällisellä otteella. Faktaa paiskotaan päin naamaa ilman, että sitä upotettaisiin kertomukseen.

Päähenkilöinä ovat smoolantilaiset nuoret Karl Oskar ja Kristina, jotka lapsineen lähtevät vuonna 1850 siirtolaisiksi Amerikkaan. Olosuhteet ovat karmivat, joten päätös on tuskallisen helppo. Seurakseen he saavat muuta kaltoinkohdeltua sukulaisväkeä. Muun muassa.

Määränpää on Minnesotassa. Pitkä matka vertautuu Raamatun toisen Mooseksen kirjan Exodukseen. Karl Oskar on kuin Mooses seuranaan sekalainen seurakunta.

Kertojana Moberg on huono. Kaunokirjallinen anti on pikemmin kuvottavaa. Sisältö sen sijaan parantuu hänen päästessä vihdoin vauhtiin. Kirjassa on klassiset vastakkainasettelut tuomassa draamaa, eikä Moberg sorru romantisoimaan ja armahda ihmeillä päähenkilöitä. Elämä on mitä elämä on. Ja etenkin mitä se tuolloin köyhälle maahanmuuttajalle oli. Piinallista selviytymistä seuraavaan päivään. Sairaudet suistavat, Jumala pettää. Ruoka loppuu. Ponnistaminen pinnalle voi katketa pieneen virheeseen tai onnettomaan sattumaan.

Etenkään naisen osa ei ole helppo. Karl Oskariin Moberg ei saa luonnollista otetta, Kristina kohoaa rosoisemmaksi ja inhimillisemmäksi hahmoksi. Karl Oskaria vaivaa sankarin mytologisointi, vaikka teoksen toinen osa raaputtaakin pahimpia siloitteluja pois.

Ensimmäinen osa alkaa varsinaisesti vasta laivamatkan kestettyä. Lukeminen muuttuu kiinnostavammaksi ja jännittäväksi. Puuduttavuus poistuu, vaikka Moberg yhä käyttää sosiaalipsykologian kliseitä yhteisön jännitteiden kuvauksissa. Esimerkiksi hahmoina ovat huora ja madonna. Eteen tulee odotettuja tilanteita ja kohtauksia siitä mitä ryhmän liikkuessa vain voi kuvitella ja odottaa. Taisteluparit on rakennettu harkiten, joten Moberg kykenee tarkemmin filosofisoimaan ja vastustamaan uskonnosta seonneita lahkolaisia - ilman, että uskottavuus kärsii. Moberg kykenee myös sävyttämään henkilögalleriaansa, joten muoto ja väri muuttuu teoksen myötä todellisemmaksi.

Kulttuurienväliset kohtaamiset käyvät hallitusti ilman nationalistista paatosta. Omista maanmiehistä tehdään rosvoja. Ihmiset ovat ihmisiä uudessa maailmassakin. Kuva päähenkilöille itselleenkin intiaaneista on ristiriitainen ja Moberg kertoo peittelemättä maahanmuuttajien rikoksista alkuperäisasukkaita kohtaan. Suomalainen esiintyy laivan toiseksi korkeimpana herrana myönteisessä valossa.

Herkullista luettavaa on tulo New Yorkiin, mutta teoksen toinen osa vasta räjäyttää pankin. Sen lukemiseen meni murto-osa ensimmäisen osan ajasta. Sen luki herpaantumatta.

Tämmöisten teosten myötä arvostaa yhä enemmän omaa asemaansa ajassa ja paikassa. Kaupungistuminen on vieraannuttanut luonnosta niin, että tuskin selviäisin hengissä vastaavissa oloissa.

Vaikka elämä ei ole helppoa niin, silti saa olla kiitollinen. Aiemmat sukupolvet olisivat ikionnellisia elintasosta, josta muun muassa Pohjoismaissa yhteiskunnan heikoimmassakin asemassa olevat nauttivat nykyään. Paljon on kiinni omasta itsestä millaiseksi elämä muodostuu. Sellaista mahdollisuutta ei vielä edes kahta sukupolvea sitten Suomessa saati Euroopassa useimmilla ollut. Nykyään on. Se on paljon se.

Suhtautuminen ruokaan on omalla kohdalla viimeksi kuluneiden vuosien aikana muuttunut rajusti. Vaikka aiemminkin olen kunnioittanut elintarvikkeita, niin nykyään suorastaan nuukaillen palvon niitä. Kenties vaikuttavin tekijä on ollut työskentely suuressa tavaratalossa viikonloppuisin, jolloin on joutunut kosketuksiin myös ruokakaupan elintarvikepuolen kanssa. Kun on nähnyt (ja fyysisesti kokenut) miten paljon sinänsä kelvollista syötävää roudataan kompostiin vain siksi, että päiväys on vanhentunut, ei tiedä itkeä vaiko nauraa.

Tässä taloudessa kunniasiana on, ettei mitään päätyisi pois. Kaikki syötävä mikä kannetaan kotiin myös kulutetaan. Se on johtanut kasvisruuan suosimiseen, kauppakassin pienentymiseen ja tietysti selvään taloudelliseen säästöön. Kyllä pyrkimys ekologisuuteen kannattaa kaikilla rintamilla.

Ruoka ja lämmin yösija eivät ole edelleenkään itsestään selvyyksiä isolle osalle ihmiskuntaa. Omaa aikaamme kuvaavia seikkoja ovat käynnissä oleva ihmiskunnan historian suurin muuttoliike eli virta Kiinan maaseudulta rannikon kaupunkeihin ja globaali ruokakriisi, jonka seurauksena absoluuttinen nälänhätä on ennennäkemätön. Yli miljardi ihmistä kärsii ja yrittää turvata toimeentuloa muuttamalla. Osa Afrikasta Eurooppaan, toiset kasvaviin kaupunkeihin, mutta ennen kaikkea Kiinan rannikolle.

Elämme historiallisia aikoja.

Tämä oli myös blogin 200. postaus.

Tahti on alun jälkeen hiipunut johtuen osaksi muun muassa omasta maahanmuutosta, mutta lukijakunta on selvästi pysynyt ja laajentunut. Nöyrin kiitos siitä!

Yhä useampi näyttäisi tarkistavan lähes päivittäin päivityksiä ja eniten aikaa vietetään blogissa Yhdysvalloista, jonne on kertynyt rypäs uskollisia lukijoita moneen osavaltioon. Etenkin Teksasiin ja Kaliforniaan. Melkein vastaava ryhmä erottuu Länsi-Euroopasta (Ranska, Belgia, Hollanti, Saksa, Iso-Britannia). Toki Ruotsistakin käydään säännöllisesti kylässä ja Suomesta on yhä eniten lukijoita tasaisesti ympäri maata (lähinnä yliopistokaupungeissa). Suomi on globaali kieli, joka yhdistää maita ja mantereita! :)