tiistai 4. helmikuuta 2014

Oliver Sacks: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia

Oliver Sacks: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia. Tammi, 2011. 288 s.

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi oli mainio kirja ihmismielen herkkyydestä ja haavoittuvuudesta. Oliver Sacksin Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia on itsenäinen jatko tälle kirjalle.

Kirjan painopiste on näkökyvyssä ja ison osan kirjasta haukkaa hänen oma sairauskertomuksensa. Sacks sai melanooman silmäänsä. Hän myös kertoo kyvyttömyydestään tunnistaa kasvoja. Samasta kärsii eriasteisesti jopa kymmenisen prosenttia ihmiskunnasta. Nimikkotarina kertoo kirjailijasta, joka menetti aivohalvauksessa kyvyn lukea ja tunnistaa kirjaimia. Kirjoittamaan hän yhä kykeni.

Ihmisen aistit ovat joustavia sopeutumaan ja täydentämään omia ja toistensa puutteita. Kokemus todellisuudesta voi olla vääristynyt aivojen korjatessa aukkoja.

Kaikilla ihmisillä ilmeisesti on sokea pisteensä, mutta esimerkiksi itselläni on näkökentän keskiosissa vähän suurempi, jonka havaitsee vain silmälääkärin tutkimuksissa. Haittaa siitä on ainoastaan tarkkuutta vaativissa tehtävissä kuten numerosarjojen lukemisessa. Aivoni korjaavat puutteellista informaatiota joskus virheellisesti. Lääkäri epäili osittaisen sokeuteni johtuvan takaraivoon kohdistuneesta iskusta.

Näkökykyni myös heikkeni voimakkaasti varusmiespalveluksen aikoihin. Muutama vuosi sitten korjautin näköni laserleikkauksessa Tallinnassa ja muutama päivä leikkauksen jälkeen minulla oli parin päivän ajan supernäkökyky. Samalla maailma tuntui suurentuneen ja terävöityneen taas. Ilman laseja olin aiemmin melkoisen sumun ympäröimä ja yhtäkkiä näin taas kauas. Hämmentävää oli erottaa satojen metrien päästä kadunnimiä tarkasti. Näkö sittemmin normalisoitui, mutta sekin on ihan riittävää. Silti vielä parin vuoden jälkeenkin saattaa kädet hapuilla silmälaseja ja varsinkin alkuun oli alaston olo ilman laseja. Aivot ovat hassuja kapistuksia.

Sacksin kirjassa voimaannuttavia kertomuksia ihmisistä, jotka ovat menettäneet aistejaan, mutta ovat pärjänneet. Samalla mieleen tulee se miten erilaisia ihmisiä me kaikki olemme ja miten ainutlaatuisia mielikuvamme ympäröivästä maailmasta ovat. Ja kaikille yhtä totta, vaikka peräti päinvastaisia. Värit voivat vaihdella tai olla värittömiä. Syvyysnäköä voi olla tai olematta.

Itsellä on hyvä kyky suunnistaa jopa täysin tuntemattomissa ympäristöissä. Osalta se kyky uupuu. Kykenen myös äänen perusteella päättelemään tulijoita. Se taito on saattanut vahvistua likinäköisyyden aikana.

Sacks kirjoittaa lämpimästi ja runsaasti tieteelliseen tutkimukseen viitaten ja referoiden. Yliopistossa opiskelin mm. neuropsykologiaa ja psykopatologiaa alkeistasolla, joten ainakin minulle riitti kiintoisaa luettavaa siitä miten pienestä osa asioista voi olla kiinni aivokuorella. Kirja sopiikin varmasti mainiosti vanhusten ja vammaisten hoitajille, opiskelijoille ja opettajille sekä yleissivistävästi useimmille pääkopan ihmeellisyyksiä ihmetteleville.

Ei kommentteja: