Andrei Astvatsaturov: Ihmiset alastomuudessa. Idiootti, 2010. 295 s.
Ihmiset alastomuudessa on niitä kirjoja, joista ei tiedä tykkääkö vaiko ei. Rönsyilevä tajunnanvirta pyrkii taustoittamaan omaelämäkerrallisesti pietarilaisen yliopistopunkkarin maailmaa. Väliin hypätään aiheesta toiseen kesken lauseen. Tyylillisesti kirja muistuttaa Proustin suurteosta, mutta ei valaistu yhtä kirkkaaksi mestariteokseksi. Viittauksia on runsaasti venäläiseen populaarikulttuuriin. Onneksi suomentaja on reunahuomautuksilla avustamassa lukijaa.
Väliin tekstiin tempautuu mukaan ja toisinaan tympääntyy. Lukukokemus oli soutamista ja huopaamista. Ehkä venäläinen ja venäläistä kulttuuria paremmin tunteva saisi tästä teoksesta enemmän irti kuin minä. Yleisemmällä tasolla todettuna kertomukseen upotettu tarinatäkki on koomista ja ironista muistelmaa pysähtyneisyydestä ja korttitalon luhistumisen jälkeisestä kaaoksesta. Totuudesta en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti