tiistai 30. syyskuuta 2008

Ivan Tykki: Ripaskaa!

Ivan Tykki: Ripaskaa! Books on demand GmbH (omakustanne) 2008. 296 s.

Kirjastossa käydessä kohtaa kätevästi kirjoja, joista ei varmasti koskaan muuten kuulisi. Omakustanteet ovat lukemisena riski, mutta monesti kaupallisten kustantajien hiottuja hittejä värikkäämpiä ja rosoisempia.

Ivan Tykki on tuttavuus, joka hätkäyttää omakustanteellaan. Tämä kirjoittamista harrastava nuorukainen kyllä vetää vertoja monille ammattimaisille kynänisteille. Toimivan tarinan puutteena on huonosti soveltuva aikamuoto, korvaan töksähtelevät kimmottomat fraasit ja juonen hiomattomuus, joka kostautuu päähenkilöiden löysyytenä, jota olisi voinut vahvistaa ärhäkkäällä itsekritiikillä ja kirjoittamalla teoksen vielä kerran uudelleen. Dialogi kuitenkin luonnistuu - seikka johon moni etevämpikin kompuroi. Kaupallisen lafkan kustannustoimittaja olisi voinut tehostaa teoksen yhdeksi myyntihitiksi pienellä jalostuksella.

Teoksen miljöönä on suomalais-venäläinen koulu Helsingissä ja tapahtumat nivoutuvat rouva Gorbatsovan vierailuun sekä sen yhteydessä ja liepeille sattuneisiin kummallisuuksiin. Hieman hämmästystä herättää Tykin tapa siirtää 1990-luvun puolivälin ja 2000-luvun alkuvuosien kielenkäyttöä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä 1980-luvun loppuun, ne särähtävät, mutta kirjailijoilla on vapautensa muokata omia rinnakkaismaailmoja. Mukana on myös joitakin täysin tarpeettomia sivujuonia, kuten koulunsa pommitusta yrittävä aktivistinuori. Silti dekkariin on saatu äksöniä, joka kantaa loppusivuille enkä yhtään ihmetellyt nähdessäni eilen kirjakaupan hyllyssä pari kappaletta tätä teosta. Helmi.

Kirjaansa Ivan Tykki ei oikein osaa lopettaa. Loppu lässähtää puisevaksi selittelyksi, myös sisällä on rakkoina faktakivikkoja, jotka on imaistu lähdekirjoista liian suoraan ilman sulattelua. Olen vakuuttunut, että Ivan Tykistä on kypsymässä kelpo kirjailija, joka ponnahtaa pinnalle melkoiselle myllytyksellä joskus vielä. Tästä teoksesta voi kasvaa hänen uransa alkuvaiheen hämäristä pilkottava kulttikirja. Eihän sitä koskaan tiedä.

Ei kommentteja: