torstai 7. helmikuuta 2008

Matthew McIntosh: Well

Matthew McIntosh: Well. Forum 2006. 286 s.

Yhdysvaltain presidentinvaalien esikarsinnat ovat täydessä tohinassa. Ruotsissa kahden pääpuolueen ehdokasasettelua on seurattu kuin omia vaaleja. Viestimet ovat vierailleet Obaman isoäidin luona Keniassa utelemassa lapsenlapsesta ja raportoineet tästä enemmän kuin Keniassa puhjenneesta sisällissodasta.

Kaikki valitsevat omia suosikkejaan. Itse taivuin Barack Obaman kannattajaksi viime keväänä nähtyäni hänen haastattelun amerikkalaiselta televisiokanavalta, vaikka mitä se minulle kuuluu kenenkä yhdysvaltalaiset valitsevat imperiuminsa keulakuvaksi. Tai no vaikuttaahan heidän touhunsa minunkin elämääni.

Pääministeri Fredrik Reinfeldt ilmoitti myös Obaman suosikikseen. Hän sanoi Obaman talouspolitiikan myötäilevän Ruotsin allianssihallituksen linjauksia, ja olevan jatkoa Bill Clintonin kaudelle. Hillary Clinton ei ole paljastellut paljoa omasta talouspolitiikastaan, joten hän on sillä saralla musta aukko. Taustalla tietysti on Bill, joten ei hänkään huono vaihtoehto olisi. Republikaanien puolella tarjokkaat eivät tuoreudellaan ilahduta, mutta varmaa on, että Amerikka saa vaalien jälkeen nykyistä huomattavasti paremman presidentin.

Median huomio on kiinnittynyt Yhdysvaltoihin. Samaan aikaan spekuloidaan Venäjällä Putinin seuraajaa. Siellä meininki on aivan toinen ja tänne kantautuvat raportit rajoittuvat sähkeuutisiin. Ruotsin media on sulkenut silmänsä lähimmältä suurvallalta. Eivätkä kampanjakoneistot tuota sieltä palstojen täytettä. Yhtenäinen Venäjä ei osallistu vaalikeskusteluihin, oppositioehdokkaita julistetaan vaalikelvottomiksi ja Putinin suosikki, täydestä tuntemattomuudesta noussut Dmitri Medvedev nauttii valtavaa kansansuosiota. Syksyn parlamenttivaaleja moitittiin muualla paitsi Suomessa ja Venäjällä epäreiluiksi, silti niitä ei paljon sen enempää kommentoitu. On helpompi tuudittautua amerikkalaisten parrasvalojen loisteeseen ja unohtaa lähinaapurissa olevan maan suistumassa yhä syvemmälle pelon valtakuntaan... Herätys voi tulla liian myöhään. Kuten yleensä aina. Ihmiskunta ei opi historiastaan.

Pitkän paasauksen jälkeen pääsee vihdoinkin asiaan. Nimittäin ruotsinnettuun Matthew McIntoshin esikoiseen, joka ilmestyessään kohautti 2003 amerikkalaisia kirjallisuuspiirejä. Lehtien kritiikeissä sitä kehuttiin poikkeuksellisen pimeäksi romaaniksi, joka päästää lukijan luusereiden päänsisälle vangitsevasti. Kirja vie amerikkalaiseen arkeen kiiltokuvan kääntöpuolelle.

Matthew McIntosh kuvaa Seattlen huonomaineista lähiötä Federal Wayta, jossa hän on itsekin kasvanut. Teos on repaleisen röpelöinen, sillä ei ole selkeää juonta ja päähenkilöä. Se on rakenteeltaan kuin kertomuskokoelma, joka heittää raakoja pätkiä ihmisten elämästä esille. Tarinat ovat paikoin hyvin lyhyitä hetkiä, sivun mittaisia torsoja. Joitakin niistä sitovat yhteen samat henkilöt, vaikka eri näkökulmasta. Yhteistä usein on vain Federal Way. Joskus ei sekään.

Toista sataa sivua harpottua alkaa turtua jatkuviin näkökulmanvaihtoihin. Silloin Matthew McIntosh yllättäen syventää ja kiinteyttää. Pari novellimaista pätkää on häikäisevää tekstiä ihmisyyden pimeimmistä puolista. Loppua kohden lueskellaan vaikuttavaa tarinaa, jota rikkoo sadat näkökulmanvaihdot, eikä se helpota lukemista.

Kokonaisuutena kelpo teos, mutta paljon on turhaa sälää. Ehkä teosta olisi voinut kypsytellä vielä muutaman tovin ja nostaa muut osat keskiön kanssa samalle viivalle. Tätä kirjaa kehtaa kuitenkin hyvällä omallatunnolla vinkata. Ei ole hukkaan heitettyä aikaa.

Ei kommentteja: