tiistai 13. marraskuuta 2007

Kari Hotakainen: Finnhits

Kari Hotakainen: Finnhits. WSOY 2007. 78 s.

Hotsku yllättää myönteisesti. Finnhits osoittaa kirjailijan taipuisuuden, hän ei olekaan kangistunut kaavoihinsa. Välillä kun on tuntunut, että kun on yhden hotakaisen lukenut, tietää lopun tuotannon. Kirjoissa on toistunut sama juonikaava pakkomielteisestä psykoottisesta miehestä kohteiden hieman vaihtuessa. Ei siinä mitään, toimivia taitavasti tehtyjä tarinoita kaikki, mutta lopputulos on silti ollut puuduttavaa toistoa samoine rakenteineen ja kikkoineen.

Finnhits antaa äänen 74 hahmolle. Puolensivunmittaisiin otsikoimattomiin teksteihin mahtuu toisinaan koko elämä, yleensä ne ovat kuitenkin tajunnanvirtaa hetkestä. Novelleiksi ei näitä venytettyjä mietelausahduksia kehtaisi väittää, liippaisikohan sirpaleproosa määritelmänä läheltä?

Suurin osa on mitäänsanomattomia, aukeamattomia ilman punaista lankaa. Yhteistä niille ei ole mikään, vaikka tiettyyn paikkaan, aikaan ja tilaan sidottuina olisi tässä tehokas tyylikeino. Esimerkiksi yhden minuutin kiireisessä kauppakeskuksessa voisi leipoa jännästi rönsyileväksi individualistiseksi kollektiiviromaaniksi tällä metodilla.

Tiivistäminen vaatii taituruutta. Muutamissa Hotakainen onkin onnistunut mainiosti. Lyhyissä tulituksissa lukija odottaa sujuvaa pujottelua parissa rivissä ja täydellistä tyrmäystä viimeisissä sanoissa, joten Hotakainen on ottanut valtavan riskin siinä suuremmin onnistumatta, kuten jo todettua, joitakin tapauksia lukuunottamatta. Hotakaisen laajaa tuotantoa vasten kyseessä on silti kivasti virkistävä väriläiskä.

Piirre johon kiinnittyi erityisesti huomiota oli ruotsinsuomalaisuuden iso osuus. Seitsemässä tarinassa sivuttiin tai oltiin Ruotsissa, tai oltiin ruotsinsuomalaisia joko Ruotsissa tai paluumuuttajina Suomessa. Peräti kolmessa vilahtaa oma kotikaupunki Eskilstuna. Kuva ei tosin ole mairitteleva. Ruosut ovat Hotakaisella elämässä epäonnistujia; sossun asiakkaita, rikollisia ja mielenvikaisia.

Onkohan ruosuilu enne jostain tulevasta trendistä (suomalaisessa) kirjallisuudessa? Miika Nousiaisen tuorehkossa Vadelmavenepakolaisessa pyrittiin ruotsalaiseksi hinnalla millä hyvänsä, Asko Sahlberg on kirjoittanut trilogian Göteborgin ruosuista. Susanna Alakoski kuvasi alkoholisoituneen ruosuperheen helvettiä eteläruotsalaisessa pikkukaupungissa på svenska ja kahmaisi augustin.
Suuri muutto Ruotsiin on suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden kansallisia kipupisteitä, jota ei vielä ole osattu purkaa kunnolla kirjallisuudessa ja juottaa historiallisiin kehyksiin osaksi myyttistä menneisyyttä. 1970- ja 1980-luvulla sitä yritettiin, muun muassa Antti Jalava ja Heikki Turunen etunenässä, jättämättä silti kovinkaan näkyvää jälkeä. Ehkä sen aika on nyt viimeinkin tullut?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Finnhits muistuttaa jonkin verran etäisesti myös Petri Tammisen kokoelmaa "Elämiä" - tosin Tamminen ei referoi lyhyisiin pätkiinsä pelkkiä tuokikuvia, vaan ihmiselämän kokonaisuudessaan.

Hotakainen on mielestäni parempi lyhyemmissä teksteissä. Olen lukenut häneltä monta terävää kolumnia, mutta esim. Juoksuhaudan tie jäi rehellisesti sanottuna minulta kesken. Jotenkuten hypin sen loppuun.

Ruotsiin muuton trauma on Suomessa melkoinen, vaikka siitä ei puhtakaan. 60-70-luvulla Ruotsiin muutti valtava määrä suomalaisia. Suurista ikäluokista lähti käsittääkseni paljon, nyt heidän työuransa lähenee loppuaan - eli olisiko todellakin tilinpäätöksen aika?

Joonas Sillanpää kirjoitti...

Laajan historiallisen kaaren piirtävälle eeppiselle proosateokselle ruotsinsuomalaisuudesta olisi kysyntää (tai terapeuttista tarvetta) - vaan onko tekijää?

Tähän päivään kurottavan teoksen tekemiseksi vaadittaisiin syvää historiallista ymmärrystä ja vähintään kahden maan todellista tuntemista. Postmodernin tilkkutäkin hahmottaminen on kaiken lisäksi hankalaa.

Syrjäytyneistä ja poikkeavista persoonista on aina helppo kirjoittaa. Siksi ne ovat olleet kautta aikain suosittuja aihelmia.

Kuka uskaltaisi kertoa miten elämässä kohtuullisesti pärjänneet "keskinkertaiset kunnon kansalaiset" ovat eläneet? Sitä miten osa Koskelan suvusta lähti Ruotsiin ja pellot pistettiin pakettiin. Sitä kuinka Jussin kerran kuokkima suo metsittyy korvessa ja unohtuu lastenlastenlasten ruotsalaistuessa betonilähiössä lähes tuhannen kilometrin päässä ja pariutuessa naapuritorpan Akselin ja Elinan sijasta Kurdistanista paenneen kanssa... Sitä miten sota sivaltaa yhä tiedostamatta piiskallaan historian hämäristä ja aiheuttaa psyykkisiä ongelmia.

Kyvykäs kirjailija kirjoittaa kyllä vaikka tulitikun palamisesta terävää filosofista analyysiä sivutolkulla.