Antero Viinikainen: Sisiliskopalatsi. WSOY 2005. 354 s.
Joskus sitä miettii kuinka monta mestariteosta tietämättään jättää lukematta. Vieraiden kulttuuripiirien puolelta se on ymmärrettävää ja harmittavaa. Ties kuinka moni teos on kääntämättä ja pölyttymässä jossakin.
Viinikaisen Sisiliskopalatsillekin oli käymässä kohdallani köpelösti. Hänen aiempi tuotantonsa ei ole suoranaisesti napannut ja epäröin pitkään kirjan aloittamista. Ehkä kyse on ollut omasta kypsymättömyydestä tai henkisestä laiskuudesta, Viinikaisen runsaasti rönsyilevät kirjat kun eivät aina ole sieltä helpoimmasta päästä. Sisiliskopalatsin luin lähes keskeytyksettä.
Hieman huomiota kotimaassaan herättänyt, Espanjaan erakoitunut suomalaiskirjailija halutaan palkita Suomessa ja kertoja lähetetään selvittämään tämän mielenterveyttä julkisiin esiintymisiin. Andalusialainen kylä osoittautuu vieroksuvaksi ja sisäänpäinkääntyneeksi. Vihjeitä kirjailijan olinpaikasta on liki mahdotonta saada. Päähenkilö saa silti käsiinsä käsikirjoitusvihkon, joka upottaa hänet syvälle tarun ja todellisuuden moninaiseen maailmaan. Niiden kohtaamiset ja yllättävät, nopeat näkökulmanvaihdokset nostavat Viinikaisen kirjoittajana pilviin. Tarinatäyden tilkkutäkin seasta erottuu johdonmukainen koominen punainen lanka, joka pitää teoksen kasassa huimaan, päähenkilön elämän mullistavaan loppuun asti. Vai kuka päähenkilö oikeasti olikaan? Tiesikö hän sitä itsekään?
maanantai 12. helmikuuta 2007
Olof Åslund, Robert Erikson, Oskar Nordström Skans & Anna Sjögren: Fritt inträde? Ungdomars och invandrades väg till det första arbetet
Olof Åslund, Robert Erikson, Oskar Nordström Skans & Anna Sjögren: Välfärdsrådets rapport 2006. Fritt inträde? Ungdomars och invandrades väg till det första arbetet. SNS 2006. 164 s.
Vaaliväittelyissä sosialidemokraatit vakuuttivat ettei työttömyys ole ongelma. Töitä on, kaikki haluavat saavat niitä pian, koululaitos on kunnossa. Oppositiossa ollut porvaristo maalasi puolestaan varsin synkän kuvan todellisuudesta: nuorilla ei ole töitä, koululaitos syrjäyttää ja maahanmuuttajat marginalisoituvat.
Myyttejä maan tilanteesta on monia, tuore raportti paljastaa faktat. Joukko tutkijoita on kartoittanut parinvuosikymmenen ajalta ihmisten koulutustiedot ja työllistymisen. Yhteiskunta ja talouselämä ovat neljässäkymmenessä vuodessa muuttuneet melkoisesti. Ilman koulutustakin aiemmin pärjäsi: tehtaisiin kiskottiin väkeä aina ulkomaita myöten ja ensimmäisen ”oikean” työpaikan sai jo liki parikymppisenä.
Sittemmin tilanne on muuttunut. Työllistymisikä on noussut huimasti. Osaltaan tämä selittyy koulututason nousun myötä. Etenkin 1990-luvulla korkeakoulutus murtautui entistä laajempien kansankerroksien saataville. Koulutuspolitiikan tavoitteena on ollut, että vähintään puolet ikäluokista olisi aloittanut yliopistossa tai korkeakoulussa 25-vuotiaana. Tästä tavoitteesta ollaan vielä kaukana, mutta pitkälle on tultu. Moni nuori siirtää opiskelua pitääkseen muutaman välivuoden hanttihommissa. Tämä tarkoittaa noin puolen miljoonan kruunun sulamista tulevista elämänansioista. Opiskelijat Ruotsissa kuuluvat maailman vanhimpiin. Kansantaloudellisesti järkevintä olisi saada ihmiset koulutustaan vastaavaan tehtävään mahdollisimman varhain ja kaventaa välivuosien määrää. 1990-luvun toinen suuri muutos oli ammattikoulutuksen alasajo ja pakollisen teoreettisen lukion laajentuminen. Tarkoituksena oli, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet jatkaa ylempään koulutukseen. Ideana tämä on ihanteellinen ja kannatettava, mutta kolaroi valitettavasti karuun todellisuuteen. Se yksinkertaisesti unohtaa ihmisten moninaisuuden ja erilaiset tavat oppia, ja on rankaissut suurta joukkoa nuoria, jotka keskeyttävät akateemisuuteen valmistelevan lukion. He ovat väliinputoajia. Työllistämiskoulutuksiin he eivät pääse: työvoimatoimisto passittaa heidät takaisin lukioon suorittamaan keskeytyneitä opintojaan. Työmarkkinoilla heille ei ole enää riittävästi kysyntää. 40 vuotta sitten he olisivat työllistyneet heti, nyt vaaditaan koulutusta ja osaamista. Puhtaalla ammatillisella koulutuksella, joka olisi puhdistettu ylimääräisestä teoreettisuudesta heidänkin mahdollisuudet papereihin olisivat paremmat. Näiden syrjäytyneiden nuorten joukko on kasvamaan päin. Joka kymmenes kompastuu. Ja se on sosialidemokraattisen koulupolitiikan tulos. Tutkijoiden tulokset suorastaan huutavat puhtaan ammatillisen ja oppisopimuskoulutuksen perään. Näillä eväillä uusi porvarihallitus onkin uudistamassa koulutusta.
Sen sijaan akateeminen työttömyys on myytti. Korkeasti koulutetut työllistyvät selvästi nopeammin ja paremmin kuin vähemmän koulutetut tai kouluttamattomat. Erot ovat selviä. Koulutus Ruotsissa kaikista väitteistä huolimatta kannattaa.
Maahanmuuttajien kohdalla tilanne pirstaloituu. Suomesta tulleet työllistyvät tällä hetkellä alle vuodessa maahanmuuttamisesta. Lähi-idästä tai Afrikan sarvesta kotoisin olevilla voi vierähtää yhdeksänkin vuotta ilman ensimmäistäkään työpaikkaa. Kaikkein törkeimmin kohdellaan korkeastikoulutettuja Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia. Heidän opintojaan ei kelpuuteta ja työvoimahallinto pakottaa heidät käymään ruotsalaisen peruskoulun. Tämä on nöyryyttävää ja ihmisarvoa alentavaa, ja törkeää resurssien haaskausta.
Maahanmuuttajien ruotsinkielen opetuskaan ei toimi. Kaikki pannaan sosialidemokraattisesti samaan luokkaan taustoista ja valmiuksista välittämättä: niin lukutaidoton somalinainen kuin entinen irakilainen kielitieteen professori. Kielenopetuksen pitäisi sen sijaan olla yksilöllistä ja työelämään integroitunutta.
Vaaliväittelyissä sosialidemokraatit vakuuttivat ettei työttömyys ole ongelma. Töitä on, kaikki haluavat saavat niitä pian, koululaitos on kunnossa. Oppositiossa ollut porvaristo maalasi puolestaan varsin synkän kuvan todellisuudesta: nuorilla ei ole töitä, koululaitos syrjäyttää ja maahanmuuttajat marginalisoituvat.
Myyttejä maan tilanteesta on monia, tuore raportti paljastaa faktat. Joukko tutkijoita on kartoittanut parinvuosikymmenen ajalta ihmisten koulutustiedot ja työllistymisen. Yhteiskunta ja talouselämä ovat neljässäkymmenessä vuodessa muuttuneet melkoisesti. Ilman koulutustakin aiemmin pärjäsi: tehtaisiin kiskottiin väkeä aina ulkomaita myöten ja ensimmäisen ”oikean” työpaikan sai jo liki parikymppisenä.
Sittemmin tilanne on muuttunut. Työllistymisikä on noussut huimasti. Osaltaan tämä selittyy koulututason nousun myötä. Etenkin 1990-luvulla korkeakoulutus murtautui entistä laajempien kansankerroksien saataville. Koulutuspolitiikan tavoitteena on ollut, että vähintään puolet ikäluokista olisi aloittanut yliopistossa tai korkeakoulussa 25-vuotiaana. Tästä tavoitteesta ollaan vielä kaukana, mutta pitkälle on tultu. Moni nuori siirtää opiskelua pitääkseen muutaman välivuoden hanttihommissa. Tämä tarkoittaa noin puolen miljoonan kruunun sulamista tulevista elämänansioista. Opiskelijat Ruotsissa kuuluvat maailman vanhimpiin. Kansantaloudellisesti järkevintä olisi saada ihmiset koulutustaan vastaavaan tehtävään mahdollisimman varhain ja kaventaa välivuosien määrää. 1990-luvun toinen suuri muutos oli ammattikoulutuksen alasajo ja pakollisen teoreettisen lukion laajentuminen. Tarkoituksena oli, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet jatkaa ylempään koulutukseen. Ideana tämä on ihanteellinen ja kannatettava, mutta kolaroi valitettavasti karuun todellisuuteen. Se yksinkertaisesti unohtaa ihmisten moninaisuuden ja erilaiset tavat oppia, ja on rankaissut suurta joukkoa nuoria, jotka keskeyttävät akateemisuuteen valmistelevan lukion. He ovat väliinputoajia. Työllistämiskoulutuksiin he eivät pääse: työvoimatoimisto passittaa heidät takaisin lukioon suorittamaan keskeytyneitä opintojaan. Työmarkkinoilla heille ei ole enää riittävästi kysyntää. 40 vuotta sitten he olisivat työllistyneet heti, nyt vaaditaan koulutusta ja osaamista. Puhtaalla ammatillisella koulutuksella, joka olisi puhdistettu ylimääräisestä teoreettisuudesta heidänkin mahdollisuudet papereihin olisivat paremmat. Näiden syrjäytyneiden nuorten joukko on kasvamaan päin. Joka kymmenes kompastuu. Ja se on sosialidemokraattisen koulupolitiikan tulos. Tutkijoiden tulokset suorastaan huutavat puhtaan ammatillisen ja oppisopimuskoulutuksen perään. Näillä eväillä uusi porvarihallitus onkin uudistamassa koulutusta.
Sen sijaan akateeminen työttömyys on myytti. Korkeasti koulutetut työllistyvät selvästi nopeammin ja paremmin kuin vähemmän koulutetut tai kouluttamattomat. Erot ovat selviä. Koulutus Ruotsissa kaikista väitteistä huolimatta kannattaa.
Maahanmuuttajien kohdalla tilanne pirstaloituu. Suomesta tulleet työllistyvät tällä hetkellä alle vuodessa maahanmuuttamisesta. Lähi-idästä tai Afrikan sarvesta kotoisin olevilla voi vierähtää yhdeksänkin vuotta ilman ensimmäistäkään työpaikkaa. Kaikkein törkeimmin kohdellaan korkeastikoulutettuja Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia. Heidän opintojaan ei kelpuuteta ja työvoimahallinto pakottaa heidät käymään ruotsalaisen peruskoulun. Tämä on nöyryyttävää ja ihmisarvoa alentavaa, ja törkeää resurssien haaskausta.
Maahanmuuttajien ruotsinkielen opetuskaan ei toimi. Kaikki pannaan sosialidemokraattisesti samaan luokkaan taustoista ja valmiuksista välittämättä: niin lukutaidoton somalinainen kuin entinen irakilainen kielitieteen professori. Kielenopetuksen pitäisi sen sijaan olla yksilöllistä ja työelämään integroitunutta.
lauantai 10. helmikuuta 2007
Anja Malmberg & Namdar Nasser (red.): (Abol-Qasem Ferdosi: Shahname) Fem berättelser ur Shahname det iranska nationaleposet.
Anja Malmberg & Namdar Nasser (red.): (Abol-Qasem Ferdosi: Shahname) Fem berättelser ur Shahname det iranska nationaleposet. NordienT 2006. 155 s.
Ennen kuin sota kyntää kohta taas Irania, on varmasti paikallaan tutustua iranilaisen kulttuurin juuriin. Mikäli ei aivan välttämättä halua kahlata Abol-Qasem Ferdosin 50 000 tuplavärssyä persiaksi tuhannen vuoden takaa, voi ahmaista pikapalana Anja Malmbergin ja Namdar Nasser kääntämän ja proosamuotoon muokkaamaan kevyemmän version.
Shahname-kansalliseepos on arvokkain säilynyt kokoelma iranilaisesta kulttuurista ennen islamia. Shahname kertoo myyttisistä kuninkaista, heidän pojistaan, sodista ja sankariteoista. Taustaksi on hyvä kertoa, että zoroastrialaisen maailmankuvan mukaan käytiin dualistista kamppailua hyvän, Ahura Mazdan ja pahan, Ahriman välillä. Kaikki päättyisi tuomionpäivään jolloin käytäisiin lopullinen taistelu kaikkien demoneiden ja sankareiden välillä, ja maailmasta tulisi litteä. Pahuus tuli pohjolasta, pimeästä. Sitä ilmensivät muun muassa vaalea iho ja tukka.
Shahnamen tarinoissa esiintyy monia eurooppalaisille tuttuja myyttejä poikkeavin loppuratkaisuin. Jo pelkästään se herättää varmasti monen lukuintoisen uteliaisuuden.
Ennen kuin sota kyntää kohta taas Irania, on varmasti paikallaan tutustua iranilaisen kulttuurin juuriin. Mikäli ei aivan välttämättä halua kahlata Abol-Qasem Ferdosin 50 000 tuplavärssyä persiaksi tuhannen vuoden takaa, voi ahmaista pikapalana Anja Malmbergin ja Namdar Nasser kääntämän ja proosamuotoon muokkaamaan kevyemmän version.
Shahname-kansalliseepos on arvokkain säilynyt kokoelma iranilaisesta kulttuurista ennen islamia. Shahname kertoo myyttisistä kuninkaista, heidän pojistaan, sodista ja sankariteoista. Taustaksi on hyvä kertoa, että zoroastrialaisen maailmankuvan mukaan käytiin dualistista kamppailua hyvän, Ahura Mazdan ja pahan, Ahriman välillä. Kaikki päättyisi tuomionpäivään jolloin käytäisiin lopullinen taistelu kaikkien demoneiden ja sankareiden välillä, ja maailmasta tulisi litteä. Pahuus tuli pohjolasta, pimeästä. Sitä ilmensivät muun muassa vaalea iho ja tukka.
Shahnamen tarinoissa esiintyy monia eurooppalaisille tuttuja myyttejä poikkeavin loppuratkaisuin. Jo pelkästään se herättää varmasti monen lukuintoisen uteliaisuuden.
perjantai 9. helmikuuta 2007
Nils Funcke: Tryckfriheten. Ordets män och statsmakterna.
Nils Funcke: Tryckfriheten. Ordets män och statsmakterna. Carlssons 2006. s. 423
”Korkade idéer, rasism, revolutionsromantik, kvasivetenskapliga teorier som den om intelligent design ska bemötas med argument, inte förbud, även uppgifter som kan uppfattas som kränkande ska och måste få yttras.” (Funcke 2006: 293.)
Tähän oivalliseen lauseeseen voisi tiivistää Nils Funcken kirjan hengen ja sanoman. Aina on ollut ihmisiä ja tahoja, jotka ovat halunneet rajoittaa muiden mahdollisuuksia saada, välittää ja hankkia tietoa. Eikä taistelu sananvapauden puolesta ole vieläkään ohitse.
Se, joka yhä kuvittelee Ruotsin olleen toisessa maailmansodassa täysin puolueeton, lukekoon Funcken kirjan. Kirja osoittaa miten hampaaton vasallivaltio Ruotsi tuolloin oli malmitoimitustensa lisäksi. Natsi-Saksalla oli järkyttävän tiukka ote ruotsalaisiin tiedotusvälineisiin ja Ruotsin viranomaiset langettivat kuljetuskieltoja herkästi, jopa oma-aloitteisesti. Kuljetuskieltoja voitiin langettaa puoleksi vuodeksi kerrallaan ja silloin lehteä ei saanut levittää teitä, rautateitä, hevosia taikka autoja ja postia käyttäen. Ruotsi oli Natsi-Saksan satelliiteista uskolllisin ja kuuliaisin!
Yksi tärkeimmistä demokratian puolustajista oli sotavuosiksi perustettu Trots Allt!, jota etenkin kansallissosialistit, kommunistit ja sosialidemokraatit vihasivat. Sen rattaisiin heiteltiin kiviä minkä kerettiin.
Kirjan rikasta ja mielenkiintoista sisältöä on vaikea lyhyesti referoida – jokaisen painotuotteiden kanssa tässä maassa pakertavan on itse luettava se!
”Korkade idéer, rasism, revolutionsromantik, kvasivetenskapliga teorier som den om intelligent design ska bemötas med argument, inte förbud, även uppgifter som kan uppfattas som kränkande ska och måste få yttras.” (Funcke 2006: 293.)
Tähän oivalliseen lauseeseen voisi tiivistää Nils Funcken kirjan hengen ja sanoman. Aina on ollut ihmisiä ja tahoja, jotka ovat halunneet rajoittaa muiden mahdollisuuksia saada, välittää ja hankkia tietoa. Eikä taistelu sananvapauden puolesta ole vieläkään ohitse.
Se, joka yhä kuvittelee Ruotsin olleen toisessa maailmansodassa täysin puolueeton, lukekoon Funcken kirjan. Kirja osoittaa miten hampaaton vasallivaltio Ruotsi tuolloin oli malmitoimitustensa lisäksi. Natsi-Saksalla oli järkyttävän tiukka ote ruotsalaisiin tiedotusvälineisiin ja Ruotsin viranomaiset langettivat kuljetuskieltoja herkästi, jopa oma-aloitteisesti. Kuljetuskieltoja voitiin langettaa puoleksi vuodeksi kerrallaan ja silloin lehteä ei saanut levittää teitä, rautateitä, hevosia taikka autoja ja postia käyttäen. Ruotsi oli Natsi-Saksan satelliiteista uskolllisin ja kuuliaisin!
Yksi tärkeimmistä demokratian puolustajista oli sotavuosiksi perustettu Trots Allt!, jota etenkin kansallissosialistit, kommunistit ja sosialidemokraatit vihasivat. Sen rattaisiin heiteltiin kiviä minkä kerettiin.
Kirjan rikasta ja mielenkiintoista sisältöä on vaikea lyhyesti referoida – jokaisen painotuotteiden kanssa tässä maassa pakertavan on itse luettava se!
lauantai 3. helmikuuta 2007
Vladimir Nabokov: Sebastian Knights verkliga liv.
Vladimir Nabokov: Sebastian Knights verkliga liv. Bonniers 2002 (alk. 1941). 205 s.
Parodia kirjailijan elämäkerrasta. Kirjoitettu maanpaossa vuosina 1938-1941. Englanniksi. Nabokov kutoo dekkarimaisen verkon, upottaa kätevästi kertomuksia kertomuksiin ja liikkuu 1920- ja 1930-lukujen Euroopassa aina Helsingistä ja Pietarista Ranskan etelärannikolle ja Iso-Britanniaan asti. Kertomus paljastaa siivun yläluokkaisten venäläisten maanpakolaisten maailmaa, jotka on viskottu vallankumouksen pyörteissä ympäri Eurooppaa.
Ei mikään loistoteos, mutta luettava.
Parodia kirjailijan elämäkerrasta. Kirjoitettu maanpaossa vuosina 1938-1941. Englanniksi. Nabokov kutoo dekkarimaisen verkon, upottaa kätevästi kertomuksia kertomuksiin ja liikkuu 1920- ja 1930-lukujen Euroopassa aina Helsingistä ja Pietarista Ranskan etelärannikolle ja Iso-Britanniaan asti. Kertomus paljastaa siivun yläluokkaisten venäläisten maanpakolaisten maailmaa, jotka on viskottu vallankumouksen pyörteissä ympäri Eurooppaa.
Ei mikään loistoteos, mutta luettava.
perjantai 2. helmikuuta 2007
Ann-Marie Ivars & Lena Huldén (red.): När kom svenskarna till Finland?
Ann-Marie Ivars & Lena Huldén (red.): När kom svenskarna till Finland? Svenska litteratursällskapet i Finland 2002. s. 182
Asutushistoria on aina tunteita kuumentava keskustelunaihe. Historiantutkimusta ja arkeologiaa on ohjanneet monesti nationalismin sokaisemat asenteet. Kriittinen näkökulma on uupunut monelta oman kansansa suurta menneisyyttä aprikoineelta tutkijalta. Pitkään etenkin suurruotsalaiset fanaatikot väittivät Suomen ruotsinkielistä asutusta vuosituhantiseksi jatkumoksi, ja pitivät suomenruotsalaisia itäruotsalaisena heimona, joka periytyy aina Mälarinlaaksoa ja Varsinais-Suomea asuttaneen vasarakirveskansan ajoilta, tai ovat ainakin vähintäänkin viikinkien perillisiä. Näin komeasti ei asianlaita kuitenkaan nykytutkimuksen mukaan ole. När kom svenskarna till Finland? –antologia antaa kiehtovia viitteitä suomenruotsalaisten alkuperään ja ruotsalaisten alkuperään.
Sen tekstit antavat ymmärtää, että suomenruotsalaiset ovat vasta keski-ajalla, 1100-1300-luvuilla, tulleiden muuttajien jälkeläisiä. Määrällisesti muuttajia Mälarinlaaksosta ei ollut paljon, mutta se oli riittävän merkittävää siirtolaisuutta säilyäkseen. He muuttivat vanhan suomalaisasutuksen keskelle, ja saivat kasvatettua määräänsä ruotsalaistamalla suomalaisia. Lisäksi uudet vallanpitäjät muodostivat keskuksia linnoituksilla, aivan kuten 400-, 500-luvuilla Mälarinlaaksossa. Ahvenanmaakin ruotsalaistui vasta viikinkikauden jälkeen, väitetään antologiassa. Kirjoittajat eivät sulje pois etteikö viikinkiaikanakin olisi ollut siirtolaisuutta Suomeen, mutta he katsovat sen olleen sen verran vähäistä ettei siitä ole jäänyt jälkiä.
Kielellisesti ruotsi on varsin nuori kieli, joka on muovautunut kansainvaellusten jälkeen Mälarinlaaksoon asettuneiden ihmisten keskuudessa, ja alkanut olemaan oma kielensä vasta 1300-, 1500-luvulla. Suomenhan katsotaan muotoutuneen jo kolmisentuhatta vuotta sitten. Tutkijat eivät myöskään pidä muinaista vasarakirveskansaa, jolta on lainautunut runsaasti sanastoa ja kulttuuria suomalaisuuteen, ruotsalaisena. Sen alkuperää ei voida varmuudella sanoa. Oman käsitykseni mukaan kyseessä on saattanut olla silti jokin kadonnut germaani/balttikansa, joka on sekoittunut ja sulautunut suomalais-ugrilaisiin.
Joka tapauksessa muuttoliike on aina ollut vilkasta Itämerellä ja ihmiset ovat menneet ja tulleet edestakaisin ristiinrastiin ja vaihtaneet kieliä, kulttuurit ovat kopioituneet ja uusiutuneet, ja hävinneet.
Ilmasto on myös muuttunut. Jääkauden jälkeen ollut lämpökausi viileni nopeasti noin 2 500 vuotta sitten ja autioitti Pohjolaa. 900- ja 1200- lukujen välissä koettiin uudestaan lämpimä aika, jolloin talvet olivat vähälumisia ja jalopuut kasvoivat kaukana pohjoisessa. Se edesauttoi Mälarinlaaksossa väestöräjähdystä, ja Svea riken yhdistymistä ja laajentumista. Kesti silti kauan ennen kuin esimerkiksi Norrlanti ja Gotlanti Skoonesta puhumattakaan integroitiin siihen. Suomi integroitiin ennen niitä.
Historian tutkiminen pelkästään yksisilmäisesti nationalistisin lähtökohdin vääristää kuvaa menneestä pahasti.
Asutushistoria on aina tunteita kuumentava keskustelunaihe. Historiantutkimusta ja arkeologiaa on ohjanneet monesti nationalismin sokaisemat asenteet. Kriittinen näkökulma on uupunut monelta oman kansansa suurta menneisyyttä aprikoineelta tutkijalta. Pitkään etenkin suurruotsalaiset fanaatikot väittivät Suomen ruotsinkielistä asutusta vuosituhantiseksi jatkumoksi, ja pitivät suomenruotsalaisia itäruotsalaisena heimona, joka periytyy aina Mälarinlaaksoa ja Varsinais-Suomea asuttaneen vasarakirveskansan ajoilta, tai ovat ainakin vähintäänkin viikinkien perillisiä. Näin komeasti ei asianlaita kuitenkaan nykytutkimuksen mukaan ole. När kom svenskarna till Finland? –antologia antaa kiehtovia viitteitä suomenruotsalaisten alkuperään ja ruotsalaisten alkuperään.
Sen tekstit antavat ymmärtää, että suomenruotsalaiset ovat vasta keski-ajalla, 1100-1300-luvuilla, tulleiden muuttajien jälkeläisiä. Määrällisesti muuttajia Mälarinlaaksosta ei ollut paljon, mutta se oli riittävän merkittävää siirtolaisuutta säilyäkseen. He muuttivat vanhan suomalaisasutuksen keskelle, ja saivat kasvatettua määräänsä ruotsalaistamalla suomalaisia. Lisäksi uudet vallanpitäjät muodostivat keskuksia linnoituksilla, aivan kuten 400-, 500-luvuilla Mälarinlaaksossa. Ahvenanmaakin ruotsalaistui vasta viikinkikauden jälkeen, väitetään antologiassa. Kirjoittajat eivät sulje pois etteikö viikinkiaikanakin olisi ollut siirtolaisuutta Suomeen, mutta he katsovat sen olleen sen verran vähäistä ettei siitä ole jäänyt jälkiä.
Kielellisesti ruotsi on varsin nuori kieli, joka on muovautunut kansainvaellusten jälkeen Mälarinlaaksoon asettuneiden ihmisten keskuudessa, ja alkanut olemaan oma kielensä vasta 1300-, 1500-luvulla. Suomenhan katsotaan muotoutuneen jo kolmisentuhatta vuotta sitten. Tutkijat eivät myöskään pidä muinaista vasarakirveskansaa, jolta on lainautunut runsaasti sanastoa ja kulttuuria suomalaisuuteen, ruotsalaisena. Sen alkuperää ei voida varmuudella sanoa. Oman käsitykseni mukaan kyseessä on saattanut olla silti jokin kadonnut germaani/balttikansa, joka on sekoittunut ja sulautunut suomalais-ugrilaisiin.
Joka tapauksessa muuttoliike on aina ollut vilkasta Itämerellä ja ihmiset ovat menneet ja tulleet edestakaisin ristiinrastiin ja vaihtaneet kieliä, kulttuurit ovat kopioituneet ja uusiutuneet, ja hävinneet.
Ilmasto on myös muuttunut. Jääkauden jälkeen ollut lämpökausi viileni nopeasti noin 2 500 vuotta sitten ja autioitti Pohjolaa. 900- ja 1200- lukujen välissä koettiin uudestaan lämpimä aika, jolloin talvet olivat vähälumisia ja jalopuut kasvoivat kaukana pohjoisessa. Se edesauttoi Mälarinlaaksossa väestöräjähdystä, ja Svea riken yhdistymistä ja laajentumista. Kesti silti kauan ennen kuin esimerkiksi Norrlanti ja Gotlanti Skoonesta puhumattakaan integroitiin siihen. Suomi integroitiin ennen niitä.
Historian tutkiminen pelkästään yksisilmäisesti nationalistisin lähtökohdin vääristää kuvaa menneestä pahasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)