Ling Meng-tšu: Kiinalaisia lemmentarinoita

Ling Meng-tšu: Kiinalaisia lemmentarinoita. Eroottisia ja hauskan suorasukaisia. Gummerus, 1988. 254 s.

Muun muassa Kalevalaa ja Kanteletarta kerättäessä tallennettiin runsaasti ronskeja seksuaalissävytteisiä kertomuksia, jotka siistittiin pois painetuista kirjoista. Niitä on edelleen ilmeisesti runsaasti julkaisematta, vaikka jotkut tutkijat ovatkin sittemmin raottaneet suomalaisten kansankertomusten eroottista puolta.

Kiinalaisetkin rustasivat samanlaista viihdettä jo varhain. Siitähän ihmisyydessä on pohjimmiltaan kyse: ravinto, yöpymispaikka ja seksi ovat olennaisia mielenterveyden pilareita. Niihin kytkeytyvät vietit ja himot ohjaavat elämäämme ja saattavat niin hurmiollisiin kuin hävettäviinkin tilanteisiin. Joskus ne sumentavat mielen ja saavat ryhtymään mielettömiin tekoihin.

Ling Meng-tšu edustaa 1500-luvun kiinalaisen kirjallisuuden realistista aikakautta. Ehkäpä eurooppalainen lukija voisi nähdä hänen Kiinalaisissa lemmentarinoissa selvimmin yhtymäkohtia Giovanni Boccaccion 1300-luvun puolivälin Decameroneen. Toki Decamerone poikkeaa paljon rakenteensa ja tarinoiden laajuuden vuoksi, mutta sävy on monessa mielessä sama. Ling Meng-tšu tosin rajaa tarina-aihiot kiellettyyn rakkauteen ja novelleissa on siveellisyyteen kehottava lopetus ja opetus.

Hämmentävintä on tarinoiden bi-seksuaalisuus. Vanhat munkkimiehet kuksii puutteessa nuorukaisia ja tilaisuuden tullen nuoria leskirouvia ja karkuteillä olevia tuoreita vaimoja. Härski homostelu häiritsee heteroseksuaalista lukijaa.

Tapahtumapaikat ovat usein temppeleitä ja lemmenleikkijät selibaattilupauksen antaneita nunnia ja munkkeja, jotka viettelevät ja raiskaavat ohikulkijoita. Pahimmillaan meno yltyy ryhmäseksiksi - yleensä tyyliin viisikymppinen ukko, nuori mies ja nuori nainen. Yhdessä tarinassa nuori teinipoika panee nelikymppistä nunnaluostarin päällikköä ja parikymppisiä nunnia. Orgiat ovat villejä. Yhdessä tarinassa aviomiehet himoitsevat toistensa vaimoja. Ja kumpikin pääsee tyydyttämään tarpeitaan.

Ulkopuolinen kertojan ääni tekee tarinoista hauskan lämminhenkisiä. Kieli ei ole rivoa - ainakaan tämän päivän asteikon perusteella. Niitä siis voi lukea herkempikin pahemmin kiusaantumatta.