torstai 10. heinäkuuta 2008

Kadonnutta aikaa etsimässä (7). Sodoma ja Gomorra I-II

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä (7). Sodoma ja Gomorra I-II. Otava 2007. 552 s.

Jos haluaa briljeerata kirjallisuuden tuntemuksellaan, kannattaa kehaista ja viitata Marcel Proustin giganttiseen teossarjaan, jonka väitetään muokanneen modernia kirjallisuutta kuin kyntöaura ikään. Kunnon boheemiälykkökirjailija huomauttaa haastattelussa Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan inspiroineen omaan tuotantoon, kostuneet naispuoliset kulttuuritoimittajat huokaisevat ihastuksesta.

Tosiasia taitaa olla, että harvempi on vaivautunut syventymään siihen oikeasti. Kenties joku on kahlannut yhden tiiliskiven läpi, mutta harva on kumonnut kurkkuunsa kaikkea. Useimmat toistavat papukaijoina mitä ovat kirjallisuuden oppikirjoista kopioineet päähänsä herättäen seurapiireissä "sivistyksellään" huomiota.

Tämän kesän projektiksi otin siis Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan. Siitä siis blogin hiljaiselo. Toki Mika Waltarin kunniaksi on tullut tutkailtua tämän tuntemattomimpia teoksia, mutta Proust on ollut ykköspäämäärä.

Lottosin avausteokseksi suomennosten seitsemännen (yhteensä suomennossarjaa on kymmenen, alkukielisesti päästään pelkästään seitsemään). En tiedä tuliko tehtyä väärä valinta, mutta kaunainen kirjoittelu ylhäisaatelin kulmattomasta elämästä ei innostanut. Teos tuntui tasapaksulta huopaamiselta, jossa jännitys ei kohonnut, tapahtumia jumitettiin ja "paljastettiin" homoseksuaaleiksi lähipiiriä ja taipumusta kummasteltiin.

Teossarja on elämäkerrallinen, joten kertoja on lapsuudenkodissaan asuva kirjailija. Marcel Proust kun asui 35-vuotiaaksi vanhempiensa kuolemaan asti heidän luonaan, jonka jälkeen hän eristäytyi täysin kirjoittamaan kyseessä olevaa sarjaa (hän kuoli kesken ennen kuin ehti viimeistellä loppuosat).

Pääosin teos sijoittuu Balbeciin, jossa astmaattista kertojaa hoidetaan ja aatelisten illallisiin. Kertoja leuhkii naisseikkailuillaan, mutta suhde Albertineen kaihertaa mieltä eniten. Toiseksi keskeiseksi roolihahmoksi nousee paroni de Charlus, jonka huonosti kyhättyjä kulisseja kumotaan. Paronista maalataan irstaileva vanha homo (jolla on psykopaattisia piirteitä), jonka kiintymystä komeisiin nuorukaisiin pidetään syntisenä.

Liittyy kenties aikakauden moraaliseen ilmastoon, mutta nykylukijaa ei tällainen kuohuta. Ainakin minusta on aivan samantekevää mitä aikuiset ihmiset tekevät keskenään vapaaehtoisesti. Minä en lähde paheksumaan toisten seksuaalisia mieltymyksiä, vaikka heteroseksuaalina homoseksuaalisuus vastenmieliseltä tuntuukin. Tärkeintä on, että yksilö itse on tyytyväinen ja onnellinen. Moninaisen maailman pitää olla mahdollisuuksien maailma kaikenlaisten yksilöiden erilaisuuksille - ei toisten tarpeet ole pois minulta ja sinulta. Ihmisyhteisön voima piilee juuri sen moninaisuudessa.

Tylsä teos paranee pikkaisen loppupuolella, jolloin se alkaa muistuttaa Ranskan paikannimistön etymologian oppikirjaa, joka sinänsä monikulttuurisuudellaan on kiehtovaa. Rakenteeltaan kirja on klassinen novelli, joka kulminoituu vasta viimeiseen lauseeseen, joka kirkastuu itse asiassa kirjan parhaaksi, koska se kääntää koko teoksen uuteen asentoon. Kirjaa voisikin kutsua ylipitkäksi novelliksi, koska ansiokkaiden kohtausten ja filosofisten pohdintojen lomassa on runsaasti huttua, jota olisi voinut leikellä pois.

Häiritsevää on myös pitkät kappaleet ja kieli vaatii keskittymistä, joten lukunopeus putoaa paljon ahmivienkin kohdalla mateluksi. Teos ei tempaa mukaansa, vaan aina herpaantuessa sen heittää mielellään syrjään ennen uutta muutaman minuutin paneutumista. Mielessä on monesti eikö tämä koskaan lopu.

Sarja olisi ehkä kannattanut aloittaa alusta, eikä tarttua tähän seiskaan, sillä silloin olisi ehkä irronnut henkilöistäkin enemmän, jotka nyt jäivät epämääräisiksi, eivätkä lihallistuneet varjokuvista eläviksi olennoiksi. Joka tapauksessa kotilotto päätti seuraavaksi kohteeksi sarjan viimeisen osan eli Jälleenlöydetyn ajan. Saa nähdä saako se tarttumaan sarjan aloitukseen. Ken Kirjahyllyä seuraa, sen kohta näkee.

2 kommenttia:

Anita Konkka kirjoitti...

Olet saanut blogikunniamerkin. Käy katsomassa ohjeet Sanat-blogista.

Joonas Sillanpää kirjoitti...

Valtavasti kiitoksia kunniamerkistä!