Christopher McDougall: Syntynyt juoksemaan. Docendo, 2010. 304 s.
Luoteis-Meksikon Kuparikanjonissa elelee tarahumaria, jotka ovat juoksijakansan maineessa. He saattavat ylittää moninkertaisesti ultrajuoksijoiden matkat. Heidän hölkkälenkit saattavat olla jopa 700 kilometriä. Pinkominen tapahtuu paljainjaloin tai kevyillä sandaaleilla.
Olosuhteet Kuparikanjonissa ovat karut ja julmat. Luonnonolojen lisäksi alueella taistelevat huumekartellit.
Christopher McDougall päätti ottaa selvää tarahumarista ja sekopäisistä ultrajuoksijoista. Kirja perustuu tositapahtumiin ja on luonteeltaan romaania enemmän pitkähkö reportaasi, jota taustoitetaan tutkimustiedolla ihmisen alkuperästä, lajiluonteesta ja anatomiasta. Adrenaliinia lisäävät vauhdikkaat kuvaukset eri juoksukilpailuista ja kirja huipentuu mittelöön Kuparikanjonin juoksumestaruudesta.
Mausteena on tiedot ruokavalioista ja kirjan myötä juoksevan maailman suosioon onkin noussut muun muassa chian siemenet, jotka antaa uskomatonta buustia elämään ja ovat mauttomuudestaan ja pienestä koostaan huolimatta ihmesiemeniä, joihin on tiivistynyt kaikenlaista terveellistä mineraalia ja vitamiinia öljyjen ja proteiinin lisäksi.
Kirja on myös huikea sukellus oman lajimme alkuhämäriin. Kirjasta käy ilmi miten ihminen on luotu nimenomaan juoksemaan pitkiä matkoja. Siihen viittaavat niin hengityselimet, hikoilu, karvattomuus, jalkojen anatomia kuin pystyasento ja niskan rakenteet. Teorian mukaan ihminen juoksi aikoinaan proteiinipitoisia grilliherkkuja näännyksiin. Ihminen kykenee juoksemaan yhtä mittaa jopa satoja kilometrejä. Sen sijaan muiden eläinten rakenne sallii vain nopeat pyrähdykset minkä jälkeen niiden on pakko pysähtyä hengittämään ja jäähdyttelemään, muuten ne menehtyvät.
Liharuoka mahdollisti aivojen kasvun ja abstraktin ajattelun mitä saalistus vaati. Pääasiallinen ruoka on kuitenkin parasta ottaa muun muassa juureksista, vihanneksista, kasviksista, hedelmistä, marjoista, siemenistä, pähkinöistä ja kalasta.
Shokeeraavin tieto tuli lenkkareista. Ne pilaavat jalkamme ja aiheuttavat vammoja. Mitä kalliimmat sitä varmemmin. Ihmisen kuuluu juosta paljain jaloin tai korkeintaan ohuella, kovalla pohjallisella. Nykylenkkarit suuntaavat ensi-iskun kantapäähän vaikka luonnollisen askeleen paino on varpaiden puolella. Paljasjalkaisilla lättäjaloilla holvikaari alkaa vahvistumaan. Hyvinvointi säteilee koko kehoon. Oikea juoksuasento on selkäsuorana kipittäminen lyhyillä askelilla niin ettei kantapää koske maahan.
Christopher McDougall saarnaa luonnonmukaisemman elämäntavan puolesta.
Itsekin tykkään mieluiten kulkea paljain jaloin ja otan aina kengät mahdollisuuksien mukaan pois jalasta tauoilla yms. Työkavereilla on hauskaa. Eihän se aina ole ihan pukukoodien mukaista. Pääesikunnassa entinen puolustusvoimien komentaja tuli työhuoneeseeni yllättäen ja olin ilman kenkiä. Sain siitä jälkeenpäin melkoiset moitteet esimieheltä. Mökillä on mukava kuljeskella rantakivillä ja metsässä paljain jaloin kesäisin.
Oman ruokavalion tärkeäksi osaksi ovat tulleet niin sanotut superruuat. Keskeisestä ruokavaliosta löytyy niin chian, hampun ja auringonkukan siemeniä, fytoplanktonia, spirulinaa, inkamarjoja, mustikkaa, avokadoa, tomaattia, porkkanaa, banaania, omenaa, nokkosta kuin pakurikääpää pähkinöiden ja monien muiden terveellisiksi todettujen ruokien lisäksi. Sokerilimut ja prosessoidut ruuat olen pyrkinyt jättämään vähemmälle, samoin vehnäset.
On vaikea sanoa onko olo yhtään parempi kuin joskus ennen kun litkin limuja ja popsin pitsaa ja hampurilaisia. Kenties energisempi ja juokseminen sujuu. Huomaa saavansa päivän aikana aikaan enemmän eikä löhöily ja passiivinen töllöttely enää erityisemmin innosta. Sairastelua toki yhä on, mutta ne menee ohi nopeasti ja lievinä.
Vaikka monessa mielessä olen veganismiin ja luomuun kallellaan ja suosin kivikautista ruokavaliota, pidän itseäni enemmän kuitenkin jonkin sortin ruokahifistelijänä, joka pyrkii saamaan mahdollisimman ravinteikkaan ja herkullisen ruokavalion, joka sisältää variaatiota ja samoja elimistölle tarpeellisia aineita eri lähteistä. Monia mainioita ideoita olen saanut esimerkiksi Jaakko Halmetojalta ja Olli Postilta.
Joka tapauksessa kyseessä on siis varmasti jokaista liikkujaa kiinnostava ja innostava kirja, vaikka ei aikoisikaan iltalenkiksi juosta maratoneja.
maanantai 28. tammikuuta 2013
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Katri Karasma: Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteet
Katri Karasma: Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteet. Finn lectura, 2012. 192 s.
Jossain todettiin, en muista olisiko ollut tässä kirjassa, että kansakunnan sivistystason huomaa siitä miten se kohtelee vähemmistöjään. Suomen ei tässä kohtaa tarvitse hävetä. Suomi on ollut pitkään monikulttuurinen ja -kielinen kokonaisuus. Vuosisatoja. Samaa on ollut esimerkiksi toki Ruotsi, mutta läntinen puolisko ei erossa tunnustanutkaan uusien valtiorajojen sisälle jääneitä kielivähemmistöjä. Pariin sataan vuoteen yhteiskunnallista keskustelua ei ole voinut käydä suomeksi, lasten koulunkäyntiä omalla kielellä on hankaloitettu ja paikoin estetty - vieläkin, vanhukset jätetty hoitamatta. Yhä tänä päivänä moittivat YK ja EU Ruotsia ihmisoikeuksien polkemisesta. Onneksi tilanne on hieman lievittänyt viimeisten vuosien aikana.
Ruotsiin ovat maahanmuuttajat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta eteistä pidemmälle. Virallinen Ruotsi on auttamattoman yksikielinen ja kulttuurinen. Voi olla kuinka multietninen kunhan on sitä ruotsiksi. Kaikki muu häivytetään näkymättömiin yhteiskunnan taholta, vaikka todellisuus on toinen. Pohjoismaiden suurin kielivähemmistö ruotsinsuomalaiset on mykistetty. Uudet satojentuhansien kokoiset maahanmuuttajayhteisöt vaiennettu virallisista kentistä. Arkitodellisuus ja esimerkiksi se miten ruotsalainen media maalaa yhteiskunnan poikkeavat radikaalisti toisistaan. Paineet purkautuvat syrjäytymisenä, rikollisuutena, väkivaltaisuuksina ja köyhyytenä, mielenterveydellisinä ongelmina, vandalismina ja pahimmillaan terrorismina.
Vaikka Suomi on ollut monikulttuurinen ja kielinen jo kauan, on se käytännössä tarkoittanut ruotsinkielisiä rannikolla ja saamelaisia tuntureilla. Suomessa maahanmuuttajalle opetetaan joko suomea tai ruotsia. Sen verran vahva asema ruotsin kielellä on Suomessa. Heti kun Ruotsissa opetetaan ensimmäisenä kielenä maahanmuuttajalle Keski-Ruotsiin suomalaiskaupungeissa ja Pohjois-Ruotsin meänkielisissä kunnissa suomea tai meänkieltä niin voi väittää Ruotsin olevan aidosti monikulttuurinen ja tunnustavansa oikeasti kielivähemmistönsä. Valitettavasti Suomen saamelaisyhteisö on hupenemassa. Sillä Suomi ei voi kehuskella.
Joten historiallista taustaa vasten Suomessa on esimerkillistä kokemusta yhteiselosta, jota Lähi-idän suunnallakin voisi katsastaa mallina. Ahvenanmaalaiset eivät lähettele ohjuksia Turkuun tai närpiöläiset itsemurhapommita Seinäjokea. Ei tietysti monikulttuurisuus Suomessakaan ole sujunut ilman kahnauksia. Päinvastoin kielikiistoja on käyty paikoin verisestikin.
Vaikka Suomi on ollut pääsääntöisesti maastamuuton maa, on Suomeen suuntautunut koko ajan myös maahanmuuttoa. Erityisen voimakas pyrskäys on tullut viimeisen 10-20 vuoden aikana. Kun aikaisemmin lähtöalueet ovat olleet Euroopassa, on nyt lähdetty Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Venäjän ja Viron lisäksi. Suomi on saanut parisataatuhantisen maahanmuuttajajoukon, joka opettelee ja käyttää suomea vieraana kielenä, ei toisena kotimaisena.
Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteet -kirja on opus maahanmuuttajien parissa työskenteleville. Varsinaisesti se on tarkoitettu opettajille ja opettajiksi opiskeleville, mutta soveltuu laaja-alaisempaankin lukemiseen. Kirjaan on koottu aiheesta tehtyä tieteellistä tutkimustietoa tiivistetysti. Spektri on laaja kuten on maahanmuuttajakuntakin ja suomen kieli ja sen käyttöalueet. Hieman sekava kokoelmahan se on ja valintaperusteet teksteille toisinaan ihmetyttävät. Nimeään se ei vastaa, mutta antaa jonkinlaista osviittaa aiheeseen. Eikä siihen ole huomioitu kaikkea tuoreinta tutkimusta. Mutta kritiikistä huolimatta antaa lukijalle jotakin siis.
Ensimmäisenä käydään lyhyesti läpi maahanmuuton historiaa ja tuodaan esiin muun muassa teollistuvan Suomen ajan keskieurooppalainen maahanmuutto, jonka seurauksena meillä on lukuisia tunnettuja yrityksiä. Enemmän keskitytään nykyisiin uusiin tulijaryhmiin ja käydään keskustelua kaksi- ja monikielisyydestä.
Erityisen hyödyllinen on luku suomen kielen erityispiirteistä, jotka aina arkitohinan pyörteissä tahtovat unohtua ja sitten pähkäillään miksi tietylle kansallisuudelle jokin rakenne tai äänne on vaikea oppia. Lukuun sisältyy myös vertailevaa kielitiedettä.
Opetussuunnitelmien kehitystä tarkastellaan ja kielenoppimista. Kieliopin tankkauksesta on siirrytty toiminnallisempaan käytännön taitoja aktivoivaan suuntaan.
Parempaankin olisi pystytty ja toiveet olivat korkealla kirjaan tarttuessa. Pienen pettymyksen tuotti, mutta kyllä sitä luki.
Jossain todettiin, en muista olisiko ollut tässä kirjassa, että kansakunnan sivistystason huomaa siitä miten se kohtelee vähemmistöjään. Suomen ei tässä kohtaa tarvitse hävetä. Suomi on ollut pitkään monikulttuurinen ja -kielinen kokonaisuus. Vuosisatoja. Samaa on ollut esimerkiksi toki Ruotsi, mutta läntinen puolisko ei erossa tunnustanutkaan uusien valtiorajojen sisälle jääneitä kielivähemmistöjä. Pariin sataan vuoteen yhteiskunnallista keskustelua ei ole voinut käydä suomeksi, lasten koulunkäyntiä omalla kielellä on hankaloitettu ja paikoin estetty - vieläkin, vanhukset jätetty hoitamatta. Yhä tänä päivänä moittivat YK ja EU Ruotsia ihmisoikeuksien polkemisesta. Onneksi tilanne on hieman lievittänyt viimeisten vuosien aikana.
Ruotsiin ovat maahanmuuttajat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta eteistä pidemmälle. Virallinen Ruotsi on auttamattoman yksikielinen ja kulttuurinen. Voi olla kuinka multietninen kunhan on sitä ruotsiksi. Kaikki muu häivytetään näkymättömiin yhteiskunnan taholta, vaikka todellisuus on toinen. Pohjoismaiden suurin kielivähemmistö ruotsinsuomalaiset on mykistetty. Uudet satojentuhansien kokoiset maahanmuuttajayhteisöt vaiennettu virallisista kentistä. Arkitodellisuus ja esimerkiksi se miten ruotsalainen media maalaa yhteiskunnan poikkeavat radikaalisti toisistaan. Paineet purkautuvat syrjäytymisenä, rikollisuutena, väkivaltaisuuksina ja köyhyytenä, mielenterveydellisinä ongelmina, vandalismina ja pahimmillaan terrorismina.
Vaikka Suomi on ollut monikulttuurinen ja kielinen jo kauan, on se käytännössä tarkoittanut ruotsinkielisiä rannikolla ja saamelaisia tuntureilla. Suomessa maahanmuuttajalle opetetaan joko suomea tai ruotsia. Sen verran vahva asema ruotsin kielellä on Suomessa. Heti kun Ruotsissa opetetaan ensimmäisenä kielenä maahanmuuttajalle Keski-Ruotsiin suomalaiskaupungeissa ja Pohjois-Ruotsin meänkielisissä kunnissa suomea tai meänkieltä niin voi väittää Ruotsin olevan aidosti monikulttuurinen ja tunnustavansa oikeasti kielivähemmistönsä. Valitettavasti Suomen saamelaisyhteisö on hupenemassa. Sillä Suomi ei voi kehuskella.
Joten historiallista taustaa vasten Suomessa on esimerkillistä kokemusta yhteiselosta, jota Lähi-idän suunnallakin voisi katsastaa mallina. Ahvenanmaalaiset eivät lähettele ohjuksia Turkuun tai närpiöläiset itsemurhapommita Seinäjokea. Ei tietysti monikulttuurisuus Suomessakaan ole sujunut ilman kahnauksia. Päinvastoin kielikiistoja on käyty paikoin verisestikin.
Vaikka Suomi on ollut pääsääntöisesti maastamuuton maa, on Suomeen suuntautunut koko ajan myös maahanmuuttoa. Erityisen voimakas pyrskäys on tullut viimeisen 10-20 vuoden aikana. Kun aikaisemmin lähtöalueet ovat olleet Euroopassa, on nyt lähdetty Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Venäjän ja Viron lisäksi. Suomi on saanut parisataatuhantisen maahanmuuttajajoukon, joka opettelee ja käyttää suomea vieraana kielenä, ei toisena kotimaisena.
Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteet -kirja on opus maahanmuuttajien parissa työskenteleville. Varsinaisesti se on tarkoitettu opettajille ja opettajiksi opiskeleville, mutta soveltuu laaja-alaisempaankin lukemiseen. Kirjaan on koottu aiheesta tehtyä tieteellistä tutkimustietoa tiivistetysti. Spektri on laaja kuten on maahanmuuttajakuntakin ja suomen kieli ja sen käyttöalueet. Hieman sekava kokoelmahan se on ja valintaperusteet teksteille toisinaan ihmetyttävät. Nimeään se ei vastaa, mutta antaa jonkinlaista osviittaa aiheeseen. Eikä siihen ole huomioitu kaikkea tuoreinta tutkimusta. Mutta kritiikistä huolimatta antaa lukijalle jotakin siis.
Ensimmäisenä käydään lyhyesti läpi maahanmuuton historiaa ja tuodaan esiin muun muassa teollistuvan Suomen ajan keskieurooppalainen maahanmuutto, jonka seurauksena meillä on lukuisia tunnettuja yrityksiä. Enemmän keskitytään nykyisiin uusiin tulijaryhmiin ja käydään keskustelua kaksi- ja monikielisyydestä.
Erityisen hyödyllinen on luku suomen kielen erityispiirteistä, jotka aina arkitohinan pyörteissä tahtovat unohtua ja sitten pähkäillään miksi tietylle kansallisuudelle jokin rakenne tai äänne on vaikea oppia. Lukuun sisältyy myös vertailevaa kielitiedettä.
Opetussuunnitelmien kehitystä tarkastellaan ja kielenoppimista. Kieliopin tankkauksesta on siirrytty toiminnallisempaan käytännön taitoja aktivoivaan suuntaan.
Parempaankin olisi pystytty ja toiveet olivat korkealla kirjaan tarttuessa. Pienen pettymyksen tuotti, mutta kyllä sitä luki.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Mathias Sundin: Till varje pris
Mathias Sundin: Till varje pris. LBJ Förlag, 2012. 414 s.
Mathias Sundin on ruotsalaispoliitikko, joka tuntenee parhaiten Pohjolassa Yhdysvaltain poliittiset kiemurat. Hän on muun muassa seurannut useita vaaleja hyvin läheltä kampanjaorganisaatioiden sisältä. Tarkkaavaisimmat blogin lukijat ovat varmasti huomanneet linkkilistaltani hänen kiinnostavat bloginsa.
Tutustuin Mathias Sundiniin Ruotsissa asuessa ollessani mukana paikallispolitiikassa. Hän oli Norrköpingin liberaalisen kansanpuolueen keulakuva ja nouseva tähti. Leppoisan olemuksen takaa piilee poikkeuksellisen voimakas intohimo vaikuttaa tavallisten ihmisten joka päiväisiin ongelmiin. Hän toi myös sinnikkyyttään esiin poikkeavilla kampanjamuodoilla, jotka saivat kansallista huomiota. Mathias esimerkiksi kävi koputtamassa 10 001 ovea. Se palkittiin kansanedustajuudella.
Sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla lueskelin hänen tuoretta poliittista trilleriä amerikanruotsalaisesta miehestä, joka on nousemassa Yhdysvaltain presidentiksi. Takakansi lupaa viedä kampanjoinnin kulisseihin ennennäkemättömällä tavalla ja ymmärrystä amerikkalaiseen politiikkaan.
Kirjan päähenkilö Mark Eriksson on demokraattisenaattori Minnesotasta. Siis Yhdysvaltain skandinaaviosavaltiosta, jossa on paljon suomalaisiakin.
Kampanjointi on kovaa ja tapahtuu monella rintamalla. Kestää hetken ennen kuin kirja imaisee, mutta loppua kohti syke tihenee ja veritekojen syytkin selvenee. Lukija sydän pamppaillen odottaa miten likaiseksi menee. Ja meneehän se. Puhtaita pulmusia ei ole kukaan. Jokainen tahraantuu. Lakimiehet, raha ja vallanhimo ovat tuhoisa yhdistelmä, jotka repivät ihmiskohtaloita ja saa penkomaan ihmisten menneisyydestä mitä vaan sekä keksimään kaikenlaista kummallista, joka saattaa jäädä huhuna elämään omaa elämää.
Ruotsinkieliselle lukijalle loistavaa luettavaa, joka on pelkkää jännitysdraamaa syvellisempi ensikäden tietoteos Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan, joka poikkeaa Eurooppalaisesta melkoisesti.
Mathias Sundin on ruotsalaispoliitikko, joka tuntenee parhaiten Pohjolassa Yhdysvaltain poliittiset kiemurat. Hän on muun muassa seurannut useita vaaleja hyvin läheltä kampanjaorganisaatioiden sisältä. Tarkkaavaisimmat blogin lukijat ovat varmasti huomanneet linkkilistaltani hänen kiinnostavat bloginsa.
Tutustuin Mathias Sundiniin Ruotsissa asuessa ollessani mukana paikallispolitiikassa. Hän oli Norrköpingin liberaalisen kansanpuolueen keulakuva ja nouseva tähti. Leppoisan olemuksen takaa piilee poikkeuksellisen voimakas intohimo vaikuttaa tavallisten ihmisten joka päiväisiin ongelmiin. Hän toi myös sinnikkyyttään esiin poikkeavilla kampanjamuodoilla, jotka saivat kansallista huomiota. Mathias esimerkiksi kävi koputtamassa 10 001 ovea. Se palkittiin kansanedustajuudella.
Sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla lueskelin hänen tuoretta poliittista trilleriä amerikanruotsalaisesta miehestä, joka on nousemassa Yhdysvaltain presidentiksi. Takakansi lupaa viedä kampanjoinnin kulisseihin ennennäkemättömällä tavalla ja ymmärrystä amerikkalaiseen politiikkaan.
Kirjan päähenkilö Mark Eriksson on demokraattisenaattori Minnesotasta. Siis Yhdysvaltain skandinaaviosavaltiosta, jossa on paljon suomalaisiakin.
Kampanjointi on kovaa ja tapahtuu monella rintamalla. Kestää hetken ennen kuin kirja imaisee, mutta loppua kohti syke tihenee ja veritekojen syytkin selvenee. Lukija sydän pamppaillen odottaa miten likaiseksi menee. Ja meneehän se. Puhtaita pulmusia ei ole kukaan. Jokainen tahraantuu. Lakimiehet, raha ja vallanhimo ovat tuhoisa yhdistelmä, jotka repivät ihmiskohtaloita ja saa penkomaan ihmisten menneisyydestä mitä vaan sekä keksimään kaikenlaista kummallista, joka saattaa jäädä huhuna elämään omaa elämää.
Ruotsinkieliselle lukijalle loistavaa luettavaa, joka on pelkkää jännitysdraamaa syvellisempi ensikäden tietoteos Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan, joka poikkeaa Eurooppalaisesta melkoisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)