Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin. Tammi, 2010. 612 s.
Nimimerkin takaa kirjoittavan Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin on alkuasetelmista huolimatta puuduttavaa kahlattavaa. Kirja lähtee räväkästi lentoon, mutta hiipuu leimahduksesta ja kytee hitaasti ilman suurempia intohimoja. Kärsivällinen lukija jää odottamaan trillerille ärhäkkää, alun kaltaista toimintaa, mutta joutuu pettymään tarinan sakatessa tyhjäkäynnille ilman yllättäviä ja äkkinäisiä käänteitä.
Kehyksen muodostaa sveitsiläinen klassisten kielten opettaja Raimund Gregorius, joka on elellyt elämänsä tyynesti ja kunnollisesti. Suoraan sanoen vaatimattomasti. Eräänä päivänä hän kohtaa salaperäisen portugalilaisen naisen, joka häipyy hahmona sittemmin kokonaan kirjasta. Gregoriuksen käsiin päätyy portugalilainen omakustanne, jota ystävä kääntää pätkän ja Gregorius saa siitä salamaniskun. Kesken oppitunnin hän poistuu luokasta ja lähtee Lissaboniin selvittämään kirjan kirjoittajan kohtaloa.
Alkuasetelmat ovat siis herkulliset. Lissabonissa paljastuu kirjoittajan jo kuolleen ja olleen lääkäri, joka pelasti vihatun kiduttajan hengen. Yhteisön käännettyä selän lääkärille, lääkäri liittyi vastarintaliikkeeseen. Lääkäri oli älykäs mies, joka rakasti kirjoja ja kirjoitti kaikenlaista filosofista.
Tarinaa kerrotaan lähinnä kahdessa tasossa, kahdesta näkökulmasta. Ollaan tässä hetkessä ja selvitellään menneitä sosiaalisia suhteita ja niiden kautta upotaan fasistiseen aikaan, toisaalta luetaan pätkiä lääkärin kirjasta ja muista kirjoituksista. Rakenteellisesti ei siis mitään uutta. Samanlaisia kirjoja on kirjallisuus täynnä. Filosofisuutta tuputetaan, eikä ajatuksen raakileet ehdi kypsyä kunnollisiksi.
Lääkäri ja opettaja sekoittuvat ja alkavat muistuttaa toisiaan. Siinä mielessä teos on eksistentialistista, että kuljetaan Gregoriuksen minuuteen. Henkilöhahmona hän ei kuitenkaan erityisemmin kehity, eikä ole kovinkaan luonteva.
Keskinkertainen kirja, josta olisi saanut typistettynä ja viilattuna kenties erinomaisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti