Orkneylaisten saaga. Otava, 2008. 333 s.
Antti Tuuri on ahkerasti kääntänyt pohjoismaisia saagoja.
Niiden lukuarvo piilee lähinnä ajankuvassa. Sisällöltään saagat ovat maskuliinisia verikemuja, joissa ryövätään, raiskataan ja murhataan.
Orkneylaisten saaga jatkaa samaa sarjaa. Suunnilleen samanlaista raamatullista orgiaa ovat sivut täynnä. Ehkä parhaiten sopisi luonnehdinta, että se on oman aikansa vastine meidän äksönfilmeille ja pornolle.
Antti Tuuri esittää jälkipuheessa saagan olevan tärkeä historiallinen lähde. Hmmm. Mene ja tiedä. Ehkä osittain, mutta tuskin niitä täysin tosina tulee ottaa. Fantasia on sekoittunut menneeseen melkoisesti.
Ei kai kukaan väittäisi esimerkiksi Antti Tuurin ansiokasta tuotantoa vaikkapa amerikansuomalaisuuden kuvauksista historiallisiksi lähteiksi. Toki tarinoissa on tanakka annos totta, mutta ne on luettava kaunokirjallisina taideteoksina, jotka ammentavat aiheensa todellisuudesta.
Skandinavian saagoissa mielenkiintoinen seikka on niiden asutushistoriallinen olettamus väestön alkuperästä. Niissä nimittäin suvut juontaa Suomeen ja sen kuninkaisiin. Orkneylaisten saagan mukaan Suomen kuninkaan pojat Nor ja Or lähtevät siskon jäljitykseen ja valloittavat uusia maita. Nor saa haltuunsa nykyisen Norjan ja alistaa sen väestön. Or puolestaan päätyy Orkneylle ja saa omistukseensa ne.
Tuoreimpien arkeologien löytöjen perusteella näyttääkin juuri siltä, että ensimmäiset asutusvirrat Skandinaviaan suuntautuivat juuri Suomen kautta pohjoisesta. Aivan kuten saagoissa sanotaan. Kiehtovaa!
Nämä löydökset ovat kuitenkin 11 000 vuoden takaa, saagat on kirjoitettu suunnilleen
1200-luvulla ja kertovat viikinkiajasta noin 700-1100-luvuilla, joten kansat ja kulttuurit ovat ehtineet vaihtua, muuttua ja sekoittua sekä uudistua moneen kertaan siinä välissä...
Lukukokemuksena raikas, mutta vastenmielinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti