sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kim Lindström: Vaurastu arvo-osakkeilla

Kim Lindström: Vaurastu arvo-osakkeilla. Talentum, 2007. 297 s.

Elämä on täynnä valintoja. Jokainen meistä ohjaa kassavirtoja käytännössä päivittäin. Pienillä taloudellisilla päätöksillä vaikutamme ratkaisevasti omaan tulevaisuuteen että naapurin hyvinvointiin.

Esimerkiksi euro päivässä tuntuu mitättömältä summalta. Vuodessa kasa on kuitenkin tavallisen matalapalkkaisen työläisen viikkoansion verran. Kahdella eurolla päivässä säästöön jää jo kahden viikon palkka, neljällä kuukauden bruttoansiot. Ei enää kuulosta vähäiseltä?

Kun on järjestänyt omat kassavirtansa niin, että viivan alle jää ylimääräistä kuukausittain, haluaa tietysti investoida varansa turvallisen tuottavasti. Siten ettei riski muodostu liian rajuksi, mutta kapitaali kasvaisi kurinalaisesti.

Pankin käyttötilillä rahojen makuuttaminen on tuhoontuomittua. Nollakorkoiset tilit tosi asiassa syövät ajan mittaan omaisuutta. Inflaatio nakertaa varallisuutta väistämättä. Toki jokaisella olisi hyvä olla parin-kolmen kuukauden menoja vastaava summa mahdollisimman likvidissä muodossa tarpeen tullen. Käyttelytilillä siis kohtuullisesti ja sijoitustilillä sitten enemmän.

Seuraava askel puskurissa ovat pitkän koron lainat. Itselle on valikoitunut pankin obligaatiorahasto sellaiseksi. Tuotto on pankkitilejä tuhdimpi, mutta volaliteetti eli arvonvaihtelu osakemarkkinoita vähäisempi. Ne rahat kykenee realisoimaan pakkotilanteessa ilman pelkoa suurista tappioista.

Riskiltään suurempi, mutta pakkomyynneissä todennäköisesti turvallisempi vaihtoehto ovat osakerahastot. Niihinkin olen ohjannut omaa kapitaaliani kasvamaan. Ne on oma puskurinsa.

Luonteeltaan nämä kaikki ovat silti defensiivisiä sijoituksia. Niiden tarkoituksena on luoda psyykkistä mielenrauhaa ja taata yöunet, kun ei tarvitse murehtia mistä murkinaa seuraavaksi päiväksi tai mistä vippaisi maksuvaatimuksiin. Osa niistä on myös lyhyemmän aikavälin säästötavoitteita, joten riskeeraus ei ole suositeltavaa...

Uloimmainen kehä eli se suurin ja vaurastumiseen tähtäävä offensiivinen osa taloudenpidostani ovat suorat sijoitukset osakkeisiin. Moni kokee osakemarkkinat etäisiksi rikkaiden leikkikentiksi. On "helpompi" sijoittaa pajatsoon, lottoon, arpaan ja viinaksiin. Ja kirota rikastuvia rikkaita. Osa on innostunut pörssihuuman helteissä ostamaan kasvuyhtiöiden kalliita osakkeita ja joutunut pettymään pahasti kurssien syöksyttyä sittemmin pohjamutiin. On tullut maksettua kalliit oppirahat.

Nykyisin osakemarkkinoille onkin helppo tulla ja pienellä vaivalla sieltä saa sieviä siivuja kammettua kotiinkin asti. Kunhan ottaa ensin perusasioista selvää.

Suorissa osakesijoituksissa riskit ovat suuria. Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää tuntea sijoituskohteensa, luonteensa ja tavoitteensa.

Sijoitukset voivat olla symbolisia (omassa salkussa esimerkiksi Gazprom ja Ericsson). Niitä voi olla kertynyt salkkuun vain koska yhtiöitä on kiva omistaa, ei niiden erityisen hyvyyden takia. Symboliset sijoitukset kannattaakin pitää vaatimattomina.

Sen sijaan varmimmin vaurastumisen makuun pääsee arvoyhtiöiden osakkeilla. Sellaisia ovat esimerkiksi omankin salkun kolmen kärki (Nokia, The Coca-Cola Company ja McDonald´s).

Kim Lindströmin Vaurastu arvo-osakkeilla on oivallinen johdatus arvo-osakkeiden maailmaan. Alkuun hän selvittää tieteellisten tutkimusten perusteella miksi kannattaa kasvuosakkeiden sijasta suosia arvo-osakkeita. Taloushistoria on kiistaton, vaikka vielä ei olekaan aivan täysin selvää miksi juuri arvo-osakkeet näyttävät tarjoavan parhaimman tuoton trendikkäiden kasvuosakkeiden sijasta. Hohto haihtuu, mutta tasainen tulosta tuova kassavirta palkitaan pidemmällä aikavälillä.

Arvo-osakkeiden tunnistus on tietysti joskus turhauttavaa, ja siksi suositeltavaa on jakaa sijoituksensa useampaan yhtiöön. Kukaan ei koskaan tiedä tulevaa. Aavistella voi ja valistuneilla arvauksilla kriittinen osakesäästäjä pötkii pitkälle. Teknisellä analyysillä voi haarukoida ostoajankohtaa parin viikon tähtäimellä, mutta tärkeämpää on tunnistaa tiettyjä perustekijöitä.

Arvoyhtiöllä on usein määräävä markkina-asema, jota ei ole horjutettu vuosikymmeniin. Velkaa on vähän, sisään tulee rahaa runsaasti, osinkoja jaetaan säännöllisesti ja ne nousevat. Myös yhtiön omistusta täytyy vilkuilla ja johtoa. Liiketoiminta on ymmärrettävää ja pörssikurssi on realistisessa suhteessa kassavirran tuottoihin. Tarkoittaen sitä, että osakkeeseen sijoitettavan pääoman tienaa takaisin kohtuullisessa ajassa, eikä vasta satojen vuosien päästä kuten IT-buumin huippuaikoina joidenkin yhtiöiden kohdalla.

Trendien tunnistus on tärkeää, jotta onnistuu ajoittamaan ostonsa oikein.

Vaurastu arvo-osakkeilla kuuluu osakesäästäjien peruslukemistoon. Teoriasta huolimatta kieli on riisuttu turhasta akateemisuudesta, joten sitä kyennee seuraamaan asiasta tietämättömämpikin. Pitkä lähdeluettelo on antoisa vinkkilista edistyneemmille.

Tämä kirja kourassa uskaltaa ujompikin mennä pähkähullun Mr. Marketin puheille, joka on milloin myymässä, milloin ostamassa, milloin masentunut, milloin kiimassa...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Joonas Sillanpää, kiitos hyvistä kirjoituksista. Nostaakseni yhden esille mainioista: Kari Tervo & Heikki Hiilamo: Suomen 100 rikkainta.

Suosittelen lukemaan Talentumin kustantaman Paras Sijoitus-kirjan. Olisi kiinnostavaa lukea mitä olet siitä mieltä?

Mitä olet mieltä työn kannustavuus-ongelmasta Suomessa? Kaikki työ on arvostettavaa ja työhön kuuluisi kannustaa libeerilla talouspolitiikalla. Kuten veronmaksajien Lehtinen totesi: "Kakku täytyy ensin leipoa ennen kuin sitä voidaan alkaa jakamaan" Hyvinvointi lähtee työstä ja yrittämisestä. Oli erittäin kiinnostavaa lukea siitä kun lähdit Ruotsiin jokseenkin "sosialistisia" aatteita kannattava, mutta tulit takaisin liberaalina! Mennään myöhemmin tähän käsitteseen "liberaali" niin valtavan moni-ulotteinen ja kukin saa itse määritellä mitä liberaalisia arvoja kannattaa.

Joonas Sillanpää kirjoitti...

Kiitos kehuista!

Täytyypä kommentoida kyseistä kirjaa blogissa joku kerta.

Itsekin tykkään ahkeroida, joten kannustavuus-ongelma on tuttu. Ei ole mukavaa, kun extratyöstä verottaja vie puolet. Tasataanhan toki sitä sitten lopullisessa verotuksessa, mutta mielestäni ei saisi rangaista niitä, jotka tahtovat tehdä töitä tavanomaista enemmän esimerkiksi useammalla työnantajalla. Päinvastoin.

Kate kun jää vähäiseksi, jos "arkityöstä" tienaa kohtuullisesti ja sen myötä lisäprosentti kurkoittelee taivaita. Ei kannusta tekemään matalapalkkaisia tehtäviä, vaikka muuten halua olisi.

Kenties jonkinlainen liberaalien Saksan ja Kanadan veromallien symbioosi olisi individualistisesti oikeudenmukaisin?

Anonyymi kirjoitti...

Työn arvostus yleisesti on Suomessa alhaisempi kuin monissa muissa Euroopan (kin) maissa. Se, että jos yksilö kykenee työntekoon ja jopa ON tarjottu työkkärissä työtä eikä ota sitä vastaan ylimielisyyttään ja laiskuttaan ja silti saa sossusta veronmaksajien rahoja, on väärin. Väitän, että passivoiva sosiaaliturva lisää eri-arvoisuutta ja ongelmia kun syydetään veronmaksajien rahoja erilaisiin hankkeisiin ilman kunnollista tutkimusta niiden hyödystä.
Vasemmiston ongelma Suomessa kuten muualla Euroopassa on mm. tämä työntekoon ja yritteliäisyyteen epäkannustava ja outo suhtautuminen. Mihin vasemmiston on menemässä kun ei enää suuri(n) osa heistä arvosta kunnolista matala-palkka työtä?
Se on väärin, että minulla menee työhön 40t/vko ja työmatkoihin julkisilla n. 10t/vko koska en koe auton hankintaan ekologisesti järkevänä ja muutenkaan Helsingin alueella välttämättömänä, niin se nettopalkka verojen, matkakulujen ja muiden kulujen jälkeen on vain vähän parempi kuin mitä sosiaalivirastosta/kelalta saa tekemättä yhtään mitään.
Satuitko katsomaan Enbuske hyvinvointivaltio-ohjelman yleltä? Siinä tuli se esille, että Suomessa on ongelma kärjistetysti siitä että mitä vähemmän yrittää ja tekee työtä niin sitä enemmän saa erinäisiä etuuksia valtiolta. Jos yrittää niin siitä rangaistaan.
Voin luetella lukuisia säästökohteita ennen verojen nostoa: valtio ja kirkko erilleen toisistaan, tarveharkinta sossuun, tarveharkinta korostetusti kelaan/työkkäriin ym.
Toki sairaille, vanhuksille tulee taata palvelut. Mutta Suomessa ollaan menty liian pitkälle tässä, ihmisten vapautta on rajoitettu.
Itsekin joskus sympatisoin tiettyjä nykyisen hyvinvointimallin perusteita, mutta edes ns. sosiaaliliberalismi ei toteudu nykyisellään.

Joonas Sillanpää kirjoitti...

No, joo. Pohjoismaissa työllisyysaste on kuitenkin selvästi korkeampi kuin Euroopassa yleensä, joten sosiaaliturvan ei kai voi väittää suoranaisesti passivoivan?

Ei myöskään tule kadehtia sosiaaliturvan varassa olevia. Ei ne tuet järisyttävän suuria ole, eikä useimmat niiden varassa halua elää. Sitä paitsi erityisesti Suomessa tukien tasot jäätyivät viime lamaan eivätkä ne ole sidottu indekseihin, joten kuilu työtätekeviin on kasvanut.

Sosiaalipolitiikan ja verotuksen toki tulisi olla ihmisiä aktivoivaa ja kannustavaa.

Esimerkiksi opintotuen tulisi mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu ja olla suurempi kuin kotona makaavien tienestit.

Ihmiset valmistuisivat nopeammin työelämän tarpeisiin ja heidän osaamistaan voitaisiin hyödyntää tehokkaammin kuin nyt kun iso osa opiskelijoista raataa alansa ulkopuolisissa töissä pienellä palkalla tuhlaten aikaansa.

Kaikissa oloissa työnteon tulisi olla se kannattavin vaihtoehto. Siksi voisi jonkinlainen kansalaispalkka olla ratkaisu. Se takaisi kaikille säällisen toimeentulon ilman kallista byrokratiaa ja tulot voisivat matalapalkkaisissa töissä tuplaantua, jos niitä alkaisi tekemään. Se olisi houkutteleva porkkana useimmille.

Verotusta voisi varovaisesti suunnata kulutukseen (ihan niin kuin hallitus tekeekin), kuitenkin niin ettei kilpailuun yms kasaudu liikaa esteitä, jotka tukahduttavat markkinatalouden. Se, joka saastuttaa, maksakoon. Se, joka tuhoaa terveytensä, maksakoon.

Enbusken ohjelma jäi väliin. Valitettavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Ensiksi haluan korostaa, että se ettei kannata tietynlaista sosialismia eli mahd. suuria lannistavia tukia ei tarkoita missään nimessä että kadehtisi etujen varassa eläviä.
Kateus on vasemmistolaisten juttu. Liberaaliin politiikkaan kuuluu se, että jokaisella on oikeus määritellä esim. menestys. Jos se jollekin on raha niin olkoon kunhan sitä tavoitellaan loukkaamatta muiden vastaavaa vapautta. Menestyksen määrittelyjä on lukemattomia, jollekin se on taiteellinen tuotanto etc.
Täytyy todeta, että Suomessa tällä hetkellä saa jopa enemmän rahaa käteen veronmaksajilta kuin tekemällä työtä ja nyt tarkoitan niitä jotka työhön täysin kykenevät mutta eivät sitä tee puhuen "hanttihommista" ym. Itse arvostan kaikkea työtä.
Vapautta rajoittaa valtavasti se, että annettaan valtiolle eli kansanedustajille, virkamiehille eli byrokraateille paljon valtaa. Eikö Sinusta ihmiset itse tiedä mikä on parasta heidän kannaltaan?
Suurta ahneutta on sosialismi.
http://www.youtube.com/watch?v=RWsx1X8PV_A&feature=related
Suosittelen katsomaan ylläolevaa ihan jo humoristista syistä.
"Kaikissa oloissa työnteon tulisi olla se kannattavin vaihtoehto. Siksi voisi jonkinlainen kansalaispalkka olla ratkaisu. Se takaisi kaikille säällisen toimeentulon ilman kallista byrokratiaa ja tulot voisivat matalapalkkaisissa töissä tuplaantua, jos niitä alkaisi tekemään. Se olisi houkutteleva porkkana useimmille."
Negatiivinen tulovero olisi ok vaihtoehto. Lähtökohtaisesti sosiaalietuudet jotka menevät työhön kykeneville on pois paitsi veronmaksajilta myös niiltä jotka oikeasti tarvitsevat niitä: sairaat, vanhukset.
Suomessa ei ole toimivaa, dynaamista markkinataloutta: esim. monia nostettakoon esille kaupan ala, ravintola-ala... Kuluttajat hyötyvät liberaalista talouspolitiikasta. Köyhät hyötyvät siitä. Kaikki hyötyvät siitä. Jos vain nostetaan vasemmistolaisesti etuja ja veroja, niin tuhotaan hyvinvoinnin perusteet: työ ja yrittäminen. Se kuuluisa kakku, josta jakaa.
Porvarillinen hallitus ei ole kovinkaan liberaali talouspoliittisesti. Veroja ei alennetta kunnolla ym.
Tukien silmitön korottelu aiheuttaa pahoinvointia yhteiskunnassa. Kun jo syrjäytyneet saavat veronmaksajilta lisää rahaa ja kaikkia ihmeellisiä etuuksia, niin heillä on enemmän rahaa HUOM veronmaksajilta käytettäväksi esim. huumeisiin.