Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoittaa kutkuttavasti kummallisuuksista. Novellikokoelman lävistää outojen maailmojen kirjo. Miljööt ovat välillä kuin tolkienmaista keskiaikaisromantiikkaa, toisinaan futuristista tulevaisuutta. Yhteistä on, ettei kaikki ole kohdallaan, vaan jotain on vinossa ja hivenen oudosti. Olo on kuin katsoisi todellisuutta vähän vääristävien silmälasien läpi.
En voi väittää, että kaikki novellit nappasivat. Ei. Joukossa oli sellaisia, jotka kahlasi nopeammin jäljellä olevia sivuja tuskaillen. Esipuhe, joka olikin kokoelman avausraita, alkuun miellytti, loppua kohden tympäännytti. Hauska vitsi ei kestänyt. Myöskään Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 ei iskenyt tajuntaan.
Sen sijaan On Murmaa kaatunut! oli kerrostuneisuudellaan kiehtovaa fantasiatrilleriä. Junafobiaa tihkuva painajainen Missä junat kääntyvät oli mahtavaa luettavaa. Mielikuvitus on laukannut nerokkaasti ja tarina tiputellaan kootusti ja lukijaa yllätetään jatkuvasti positiivisesti. Klassikko.
Olisimmepa mekin täällä oli mieltä murtavaa materiaalia. Ihmiset imaistaan ruumistaan tietokoneen syövereihin. Siitä rakennetaan loistavaa draamaa, joka vuotaa hurjia käänteitä.
Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa oli huikeaa tekstitaituruutta. Siinä pilkotaan lineaarinen aikakäsitys uusiksi ja lukijalle avautuu huikaisevia maisemia toisenlaisiin todellisuuksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti